TyökalutMuilla kielillä
|
Trooppinen sykloni NargisTrooppinen sykloni Nargis (JTWC:n lyhenne 01B) oli yksi kaikkien aikojen tuhoisimmista sykloneista. Se muodostui 27. huhtikuuta 2008 Bengalinlahdella ja heikentyi 3. toukokuuta kuljettuaan Myanmarin ylitse.[1] Myrskyssä on ilmoitettu menehtyneen yli 78 000 ihmistä. Lisäksi yli 55 000 on kateissa ja satojatuhansia jäänyt kodittomiksi.[2][3] Yhdistyneet kansakunnat arvioi, että myrskyn tuhot vaikuttavat 1,9 miljoonaan ihmiseen.[4] Eri avustusjärjestöjen mukaan uhriluku voi kasvaa 1,5 miljoonaan, ellei jälkityössä onnistuta.[5] Myrskyn vaikutukset ovat poikkeuksellisia, koska Myanmarin sotilashallinto on hidastanut kansainvälisen avustustyön saapumista tuhoalueelle. Nimi Nargis tulee persian kielestä ja tarkoittaa narsissia.
[muokkaa] MyrskyVoimakkuudeltaan sykloni vastasi Saffirin-Simpsonin hurrikaaniasteikolla toiseksi voimakkainta eli neljää. Korkein myrskytuulen saavuttama nopeus oli 2. toukokuuta aamupäivällä lähes 60 m/s (215 km/h). Syklonin iskiessä mantereelle tuulen nopeus oli 52 m/s (190 km/h). Yangonin lentoaseman tuulimittari hajosi näyttäessään 30 m/s (108 km/h), puuskissa 62 m/s (223 km/h) kello 5:30 paikallista aikaa. Sen jälkeen tuuli ilmeisesti voimistui edelleen.[6] Suurimmat tuhot eivät kuitenkaan aiheutuneet tuulesta vaan matalapaineen nostattamasta hyökyaallosta. Sykloni kulki yli Iravadi-joen suistoalueen, joka on alavaa ja tiheästi asuttua maanviljelysseutua. Merenpohja on tällä alueella matalaa, joten Nargiksen kaltainen sykloni voi siellä nostattaa jopa nelimetrisen hyökyaallon.[6] [muokkaa] VaikutuksetKuolleiden ja kadonneiden lisäksi miljoonan ihmisen arvioidaan menettäneen kotinsa. Uhreilta puuttuu ruokaa, puhdasta vettä ja majoitus.[7] Tulvavedet ovat saastuttaneet juomaveden, mikä voi aiheuttaa uhreille sairauksia.[8] Ruokahuolto on suurissa vaikeuksissa, koska myrsky tappoi karjaa ja nosti suolavettä riisiviljelyksille.[9] Avustusjärjestöjen mukaan (10.5.2008) 1,5 miljoonaa ihmistä on välittömän hätäavun tarpeessa. Avustusjärjestöt raportoivat jo malariasta, ripulista, hengitysteiden sairauksista ja ihosairauksista. Unicefin mukaan joka viidennellä lapsella on ripuli. Juntta ilmoitti 9.5.2008 ottavansa vastaan lahjoitukset, mutta jakavansa sen itse.[10] [muokkaa] AvustuksetKansainväliset avustusjärjestöt ja useat maat ovat tarjonneet yli 10 miljoonan dollarin arvosta humanitaarista ja teknistä apua. Myanmarin Maassa on 40 YK:n avustustyöntekijää ja 60 Kansainvälisen Punaisen Ristin työntekijää.[7] Suomi avustaa Myanmaria 300 000 eurolla SPR:n kautta.[11] Suomen Punainen Risti antaa ainakin 70 000 euroa Myanmariin ja Suomen Unicef antaa ainakin 50 000 euroa Myanmarin lasten apuun.[12] Myanmar on kontrolloinut rajojaan ja viisumeita on ollut vaikea saada. Myös avustajilla on ollut vaikeuksia viisumeiden saannissa. Suomen Myanmarin suurlähettilään mukaan avustusjärjestöt eivät ole päässeet suistoalueelle.[13] YK järjestää huippukokouksen Myanmarin katastrofin johdosta. YK:n mukaan apua tarvittaisiin 2,5 miljoonalle ihmiselle. Yli puoli miljoonaa ihmistä asuu väliaikaisissa suojissa. Myanmar päästää maahan 15.5. asiantuntijoita naapurimaista, kuten Kiinasta, Intiasta, Bangladeshista ja Thaimaasta.[14] [muokkaa] Aiheesta muualla[muokkaa] Lähteet
|