TyökalutMuilla kielillä
|
Romaaniset kieletRomaaniset kielet ovat latinasta kehittyneitä indoeurooppalaisia kieliä ja muodostavat itaalisten kielten alaluokan. Latinalla tässä tarkoitetaan nimenomaan jokapäiväistä arkikieltä, vulgaarilatinaa, ei kirjallisuuden klassista latinaa. Nykyään puhutuimmat romaaniset kielet ovat espanja, portugali, ranska, italia ja romania.
[muokkaa] Syntyperä ja historia
Ote Strasbourgin valasta.
Länsi-Rooman valtakunnan hajottua vuonna 476 eri puolilla imperiumia puhutut latinan kielen murteet alkoivat kehittyä yhä enemmän omiin suuntiinsa, kehittyen vähitellen romaanisiksi kieliksi. Maantieteellisen jakautumisen lisäksi kielten nykyisiin eroihin ovat vaikuttaneet alueilla aiemmin puhutut kielet (ns. substraattikielet), eri invaasiot sekä rauhanomaiset yhteydet muiden kansojen kanssa. Romaaniset kielet ovat lingvistiikan kannalta erityisen tärkeä kieliryhmä, sillä niiden muotoutuminen tunnetaan melko tarkasti. Romaanisten kielten kantakieli latina on hyvin dokumentoitu hallinnon ja sivistyksen kirjakieli, joka käyttää äännekirjoitusta ja jonka eri vaiheista – kuten sen tytärkielistäkin – on säilynyt runsaasti kirjallista aineistoa kautta historian. Siksi romaanisten kielten syntyhistoria on hyvin rekonstruoitavissa, ja samalla se auttaa ymmärtämään yleisemminkin kielen syntymekanismeja ja prosesseja, joiden seurauksena kieli eriytyy kantakielestä ja muokkautuu murteesta omaksi kielimuodokseen. Romaanisten kielten nimi, kuten myös Romanian valtion ja romanian kielen nimi tulee latinan roomalaista tarkoittavan adjektiivin maskuliinimuodosta romanus. Ensimmäinen todistus termin romaaninen olemassaolosta on peräisin Toursin kirkolliskokouksesta vuodelta 813. Kieltä kutsuttiin tuolloin nimellä romana lingua. Ranska on siis se romaanisista kielistä, jonka olemassaolosta on varhaisin kirjallinen todiste, mikä ei kuitenkaan tarkoita että se olisi ensimmäinen latinasta selvästi omaksi kielekseen jakautunut. Ensimmäinen teoreettinen teos romaanisista kielistä on, latinaksi kirjoitettuna, Danten De Vulgari Eloquentia (suom. 'kansankielen kaunopuheisuudesta') 1300-luvun alusta. Siinä ensi kertaa eroteltiin romaanisia kieliä niiden 'kyllä'-sanan mukaan oïl-, oc- ja si-kieliin. Vulgaarilatinan kehittyminen romaanisiin kieliin voidaan ajoittaa karkeasti seuraavasti:
[muokkaa] Klassisesta latinasta vulgaarilatinaanVulgaarilatinan kohdalla on mahdollista ajatella roomalaisten eläneen diglossiassa: Jokapäiväinen kieli ei ollut klassista latinaa, eli kirjallisuuden kieltä tai hienostunutta yläluokan puheenpartta (sermo litterarius, eruditus, urbanus). Tämän variantin kehitys oli pysähdyksissä, mutta läheinen, joskin selvästi erilainen muoto latinasta jatkoi kehitystään vapaasti. Tälle olivat niminä sermo vulgaris, rusticus tai plebeius. Vulgaarilatinaa puhuttiin selvästi enemmän ja sitä käyttivät lukutaidottomat ihmiset kaikkialla Rooman valtakunnassa: sotilaat, käsityöläiset, merimiehet, maanviljelijät, parturit, orjat ym. Se oli kansankieltä, elävää ja altis muutoksille. Klassinen latina taas oli jäykkä, keinotekoisenkin puhdas, kirjoitettu, mutta siis myös puhuttu muoto, jota käyttivät runoilijat, kirjailijat, filosofit, puhetaidon opettajat ym. Näistä kahdesta latinan muoto, jonka roomalaiset toivat voitetuille kansoille, oli nimenomaan sermo vulgaris. Nämä kansat luonnollisesti puhuivat eri kieliä, ja kussakin provinssissa latinan kieli muuttui toisistaan poikkeavilla tavoilla. Tällä tavoin alkoi nykyisten romaanisten kielten kehitys. [muokkaa] AsemaPuhutuimmat romaaniset kielet ovat suuruusjärjestyksessä espanja, portugali, ranska, italia, romania, katalaani, galego ja moldova. Kuten monissa muissakin kielihaaroissa, romaaniset kielet muodostavat murrejatkumon, ja käytännöllisesti katsoen kaikki romaaniset kielet ovat jossain määrin keskenään ymmärrettäviä. (Mikäli kielen määrittelykriteereinä pidettäisiin samaa kuin esimerkiksi kiinan eri murteilla, tällöin kaikki romaaniset kielet pitäisi laskea rahvaanlatinan eri murteiksi, ja latina ohittaisi tällöin kiinan maailman puhutuimpana kielenä). Sardi on muihin verrattuna kaikkein eristäytynein ja vanhakantaisin. Ajallisesti tarkasteltuna sardin kieli oli myös ensimmäinen muista selvästi omaksi kielekseen jakautunut. Tämän jälkeen romania erosi läntisistä sukulaisistaan. Kolmas jakautuminen tapahtui italian ja galloibeerisen ryhmän välillä. Tämä puolestaan jakautui vielä galloromaanisiin ja iberoromaanisiin kieliin. Katalaanin täsmällinen luokittelu on haastavaa, koska siinä on piirteitä molemmista edellä mainituista ryhmistä. Murteita on huomattava määrä ja ne eroavat toisistaan joskus kovastikin, eikä tämän vuoksi ole aina lainkaan selvää, mitä pitäisi kutsua kieleksi, mitä murteeksi. Ranskalla, italialla, espanjalla, portugalilla, romanialla ja moldovalla on etuoikeutettu asema itsenäisen valtion/valtioiden virallisena kielenä. Katalaani ja galego ovat myös virallisia kieliä, vaikkakaan eivät omissa kansallisvaltioissaan (galego Galician itsehallintoalueella ja katalaani Katalonian, Valencian ja Baleaarien itsehallintoalueilla Espanjan valtiossa sekä lisäksi Andorrassa). Kielillä kuten sardi ja retoromaani on myös jonkinlainen virallinen asema ja niitä käytetään jossain määrin opetuskielinä kouluissa. Monien varianttien statusta on kuitenkin keinotekoisestikin heikennetty, esimerkiksi oksitaanin eri muotoja, venetsian kieltä sekä Oïl-kieliä (paitsi tietenkin ranskaa). Kielet kuten mirandeesi ja asturia on pakotettu pienille alueille ja rajoitettuun käyttöön. Verrattuna kuitenkin vaikkapa 50 vuoden takaiseen tilanteeseen näkymät eivät ole aivan niin synkät pienemmille kielille. Eri tahoilla on monenlaisia projekteja kielten käytön elvyttämiseksi. Lähes kaikilla romaanisilla kielillä on oma Wikipediansa. [muokkaa] Kielioppia[muokkaa] Tyypillisiä piirteitä
[muokkaa] Eroavaisuudet latinaan nähden
[muokkaa] Eroavaisuudet toisiinsa nähden[muokkaa] Monikon muodostusJotkut romaaniset kielet muodostavat monikon lisäämällä (latinan monikkoakkusatiivisijasta periytyneen) s:n, toiset taas viimeistä vokaalia vaihtamalla.
[muokkaa] Latinan viimeisen vokaalin menetysLatinan sanavartaloiden viimeinen painoton vokaali on osaksi hävinnyt romaanisista kielistä. Esimerkiksi latinan lupus > italian lupo, mutta ranskassa loup. Samoin latinan luna > italian luna, mutta ranskassa lune (/e/ ei äänny).
Viimeisen vokaalin pudotessa tavuja jää yksi vähemmän ja paino siirtyy viimeiselle tavulle. [muokkaa] Sana enemmänLatinan sanat plus ja magis ovat molemmat edustettuina:
[muokkaa] Lukusana 16Joissain romaanisissa kielissä tämä lukusana on lukujen 11–15 tavoin "epäsäännöllinen". Toisissa taas 16 on kirjaimellisesti "kymmenen ja kuusi", kuten lukusanat 17–19 kaikissa romaanisissa kielissä.
[muokkaa] Omistaa vai pitää kiinni?Latinan verbeistä habere ja tenere on muodostunut erilaisia kombinaatioita romaanisiin kieliin koskien käsitteitä 'omistaa' ja 'pitää (kiinni)', käyttöä apuverbinä menneissä aikamuodoissa sekä olemassaoloa ilmaisevaa rakennetta (esimerkiksi italian c'è). Esimerkkinä, ranskassa je tiens, j'ai, j'ai fait, il y a : Oikealta vasemmalle katsottuna näissä ovat perustana tenere, habere, habere ja tenere. Seuraavassa muidenkin romaanisten kielien vastaavia yhdistelmiä, T:n merkitessä verbiä tenere ja H:n verbiä habere:
Olemassa olemista ilmaiseva rakenne käyttää italiassa verbiä essere, romaniassa ja moldovassa vastaavaa verbiä a fi. Täten:
[muokkaa] Omistaa vai olla?Osa romaanisista kielistä käyttää verbiä omistaa apuverbinä kaikkien verbien perfektimuotojen muodostuksessa (eli ranskan passé composé), osa taas käyttää myös verbiä olla.
Jälkimmäisen ryhmän kielissä kaikki verbit joilla on apuverbinä olla, ovat liikettä tai tilan muutosta kuvaavia intransitiivisiä verbejä, kuten pudota, tulla tai kaatua. Myös refleksiiviverbit käyttävät useimmiten olla-verbiä apuverbinä. Kaikilla muilla apuverbinä on omistaa. [muokkaa] Romaanisten kielten leviäminen maailmalleKolonisaation johdosta romaanisten kielet ovat levittäytyneet ympäri maailmaa. Laajimmalle ovat levinneet espanja (Meksiko, Keski- ja Etelä-Amerikka, Filippiinit ym.), portugali (Brasilia, Angola, Mosambik) ja ranska (Kanada, Afrikka ym.). Espanja ja ranska ovat YK:n virallisia kieliä. [muokkaa] Luokittelu
[muokkaa] Pidginit, kreolit ja keinotekoiset kieletRomaanisten kielten maailmanlaajuinen leviäminen on synnyttänyt useita kreoleja ja pidgineitä. Seuraavassa kreolit ja pidginit jaoteltuina lähdekielen mukaan: [muokkaa] Ranskapohjaiset kreolit
[muokkaa] Portugalipohjaiset kreolit
[muokkaa] Espanjapohjaiset kreolit
Romaaniset kielet
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||