Nanoteknologia

Nanoteknologialla tarkoitetaan atomitason kokoisten rakenteiden teknologiaa. Yksi nanometri on vain miljoonasosa millimetristä. Nanoteknologialla uskotaan tulevaisuudessa olevan suuri merkitys elektroniikan alalla, missä komponentit muuttuvat entistä pienemmiksi. Teknologian käyttö on laajentunut muualla mutta myös sen tulkinta on laajentunut.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Sovellutuksia

Nykyisin elektroniikassa hyödynnetään atomitason teknologiaa laajasti. Elektroniikassa esimerkiksi tietokoneiden kovalevyjen lukupäissä ja tietokonesiruissa on nykyään useita osia joiden toiminta perustuu nanoteknologiaan.

Autojen katalysaattoreiden toiminta perustuu jalometalli (Pt/Pd/Rh)-nanohiukkasiin joilla on voimakas katalyyttinen aktiivisuus.

Myös aineiden mikroskooppisia mekaanisia ominaisuuksia voi parantaa nanohiukkasilla; markkinoilla on jo esimerkiksi parempia tennismailoja sekä vaikeasti naarmuuntuvia maalipintoja.

Nykypäivänä onkin jo mahdollista yksittäisiä atomeita liikuttelemalla luoda muutamien atomien kokoisia kirjaimia.

Nanoteknologian yksi mahdollinen tulevaisuuden sovellusalue on nanorobottien valmistaminen. Nanorobotit, nanobotit tai kansanomaisemmin naniitit ovat nanokokoluokkaa olevia itsenäisiä koneita, jotka teoriassa pystyisivät esimerkiksi kulkemaan ihmisten verisuonissa ja elimistössä korjaten nykylääketieteelle mahdottomia vaurioita solutasolla. Toinen naniittien sovellusalue olisi atomitason rakennustyö. Kokoojat olisivat tarpeellisten raaka-aineiden vallitessa kykeneviä valmistamaan mitä tahansa kuviteltavissa olevaa materiasta koostuvaa. On kuitenkin erittäin kyseenalaista tuleeko tämä visio ikinä toteutumaan, on useita periaatteellisia syitä miksi ainakaan normaaliin metalliteknologiaan perustuvaa robottiteknologiaa ei pystytä miniatyrisoimaan atomitasolle asti.

[muokkaa] Nanotekniikan haittoja

Yksi kehittyneeseen nanoteknologiaan liittyvä pelko on se, että nanobotit pääsevät vapaaksi ja replikoituvat loputtomasti, "syövät" koko maapallon ekosysteemin (globaali ekofagia) ja muuttavat maapallon lopulta "harmaaksi mönjäksi" (Gray Goo). Tämä pelko on kuitenkin melko aiheeton, kuten K. Eric Drexler ja Chris Phoenix osoittavat julkaisussaan Safe Exponential Manufacturing (PDF).

Suuremmat pitkän tähtäimen riskit liittyvätkin tietoisesti valmistettuun tuhoisaan nanoteknologiaan. Nykyisistä riskeistä suurimmaksi katsotaan nanopartikkelien mahdollinen myrkyllisyys niiden joutuessa ihmisen hengityselimiin ja muualle kehoon.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla


wymiana linkami system wymiany linków wymiana linkami SEO Tools tanie kredyty gotówkowe kreatyna Plaza 3 star hotel Los Angeles krynica noclegi Sejm Tyk