Marxist-Feministerna

Marxist-Feministerna (MF-gruppen) oli marxilainen feministijärjestö, joka perustettiin Helsingissä 1974. Vielä 1980-luvun alussa toimineen ryhmittymän esikuvina olivat Ruotsissa toimineet useat "sisarjärjestöt". Marxismin suuntaukset, jotka olivat kiinnostuneet syvällisesti myös feminismistä, olivat syntyneet Vietnamin sodan vastaisen liikkeen myötä. Kun Vietnamin sota päättyi keväällä 1975, merkitsi se vasemmistoradikaalien voiman heikkenemista, koska mitään suurta "yhteistä kokemusta", joka olisi samalla innostanut, ei enää ollut.

MF:n aktiiveihin lukeutuivat muun muassa Mariella Lindén ja kirjailija Carita Nyström, joka oli ollut innokkaasti mukana Vietnamin sodan vastaisessa liikkeessä. MF:ssä toimivat myös sisarukset Annlis ja Gerd Söderholm, joiden asunnossa Mechelininkadulla MF-ryhmä useimmiten kokoontui. Annlis Söderholm perehtyi lastenlääkärinä mm. insestiin ja lapsiin kohdistuneisiin pahoinpitelyihin. Gerd Söderholm toimi vuosikymmeniä myös ns. rauhanliikkeessä.

MF koostui suurimmaksi osaksi ruotsinkielisistä SKDL:n naisista. Mukana oli myös vuosien 1974-1976 kolme VK/RK:n naisaktiivia, heidän joukossaan Mariella Lindén ja Margherita (Lolo) von Wright, joka tunnettiin syyskuusta 1979 lähtien tyttönimellään Margherita (Lolo) Zilliacus. VK/RK eli Vallankumoukselliset kommunistit/Revolutionära kommunisterna toimi vuosina 1974-1979 (jolloin MF-ryhmäkin oli aktiivisimmillaan) ja sympatisoi L.D. Trotskin ajatuksia. VK/RK:n edeltäjänä oli toiminut "Punikkiryhmät/Röda grupper" ja MF:n edeltäjänä Puna-akat/Rödkärringarna, joka oli perustettu 1973. Mariella Lindén oli ollut mukana kaikissa näissä järjestöissä.

Kun MF-feministeistä tuli entistä selvemmin radikaalifeminismin kannattajia, perustivat he 1976 kattojärjestön, joka tunnettiin julkisuudessa nimellä Feministit-Feministerna (F-F). Se toi aikaisempaa enemmän esille naisen fysiologiaan kuuluneita asioita, kun SKDL:n naiset keskittyivät varsinkin ammattiyhdistysasioihin. F-F alkoi pitään naisten sortoa perimmäisenä sortomuotona länsimaissa ja monissa muissakin yhteiskunnissa. Esimerkiksi Unioni Naisasialiitto Suomessa ry:n jäsenien isien koulutustausta oli 1970-luvun lopulla selvästi matalampi kuin F-F-naisten isien.

Vuoden 1977 aikana trotskilaiset naiset MF:ssä omaksuivat uusia ideologioita. Esimerkiksi Mariella Lindén tulkitsi historialliset ajanjaksot ennen patriarkalismia siten, että tuolloin olisi ollut olemassa mahtavia naisten johtamia korkeakulttuureja. Margherita Zilliacus valittiin lokakuun 1980 kunnallisvaaleissa Tammisaaren kaupunginvaltuustoon SKDL:n listalta.

[muokkaa] Lähteitä

  • Birgitta Boucht och Carita Nyström: Denna värld är vÃ¥r! handbook i systerskap [I kvinnominne: dikter 1967-1975/Carita Nyström. Tala om vad du vet: dikter frÃ¥nsommaren 1975/Birgitta Boucht]. Painettu vuosina 1975 ja 1976.
  • Linden, Mariella: Den nye kvinnebevegelsen i Finland. Artikkeli julkaisussa "KjerringrÃ¥d", numero 4 vuodelta 1980.
  • Lindén, Mariella: Patriarkat och kvinnnorörelsen i Finland. Artikkeli julkaisussa "Nordisk Forum" 31 (1981).
  • Lindén, Mariella: Akta dig för häxan. Artikkeli julkaisussa "Kvinnotidningen Q", numero 3 vuodelta 1982.
  • Lindén, Mariella: Feminismen och jag. Artikkeli julkaisussa "Naistutkimus", numero 2 vuodelta 2003.
  • Norrmén, Therese: [Birgitta Boucht: Feministisk utbrytaredrottning: "Arvet lever vidare"]. Artikkeli julkaisussa Ny Tid, numero 11 vuodelta 2000.
  • Annlis Söderholm ja Merja-Maaria Turunen: Lapsen seksuaalinen riisto: diagnosointi ja sen vaikeudet. Artikkeli julkaisussa "Suomen lääkärilehti", numero 14 vuodelta 1989.
  • Söderholm, Annlis: Lääkäri ja lastensuojelu. Artikkeli julkaisussa "Suomen lääkärilehti", numero 23 vuodelta 2000.
  • Söderholm, Gerd: Feminismi. Julkaisija: [Helsinki] Kansan sivistystyön liitto, 1979.

wymiana linkami SEO Tools tanie kredyty gotówkowe kreatyna Plaza 3 star hotel Los Angeles krynica noclegi Sejm Tyk