Työkalut |
Kreikan pimeät vuosisadatKreikan pimeät vuosisadat (pimeä aikakausi, pimeä ajanjakso Kreikan historiassa) kattavat ajan noin 1200/1100-750 eaa. Tätä aikaa sanotaan myös antiikin Kreikan keskiajaksi, sillä se sijoittuu mykeneläisen kulttuurin ja klassisen ajan väliin. Kausi alkoi ehkä vasta 1050. 900-800 eaa. syntyivät taas uudet kaupunkivaltiot ja kreikkalainen aakkoskirjoitus 750 eaa. Arkeologiassa tämä aika tunnistetaan geometrisesta keramiikasta, jonka saviastiat on kuvioitu yksinkertaisin kuvioin. Tämä keramiikka tuli käyttöön asteittain. Rauta tuli käyttöön ja ratsuväki korvasi sotavaunut. Polttohautausta alettiin harrastaa, uusia vaatetyylejä ilmeni. Pimeän ajan alussa 1200-1100/1000 suuret keskukset luhistuivat asteittain yksi toisensa jälkeen ja hylättiin. Yhteiskunta romahti. Jäljelle jäi vain paimentolaisia, kun monet kylätkin hylättiin. Yhteiskunta muodostui pienistä paikallisista heimoryhmittymistä. Sivistyksen merkki, kirjoitettu kieli, katosi. Kreikan tarusto kertoo barbaarisen doorilaisheimon saapumisesta maahan. Kaikki arkeologit eivät kuitenkaan kannata ajatusta doorilaisvalloituksesta. Doorilaisten lisäksi maata hävittivät merikansat, jotka olivat merirosvousta harrastavia heimoja Välimerellä. Mykenen romahtamista on myös selitetty sisäisillä syillä. Kreikan mantereella oli sisäisiä sotia, mahdollisesti kapinoita kaupunkien sisällä. Mahdollisesti doorilaisvalloitus oli vain yksi Mykenen romahtamisen syy. Välimerellä liikkuvat merirosvot saattoivat katkaista kaukokaupan. Joillain seuduilla uudet valloittajat sulautuivat alkuperäisiin asukkaisiin, toisilla seuduilla kuten Spartassa erottuivat omaksi hallitsevaksi soturikastikseen. Ihmiset asuivat pienemmissä yhteisöissä, kansainvälinen kauppa oli lakannut eikä muualta tullut kulttuurivaikutteita. Mahdollisesti Kreikassa oli nälänhätää. Monet Kreikan alkuperäiset asukkaat siirtyivät saarille, jonne doorilaiset saapuivat heidän perässään. Doorilaisten saavuttua pimeät vuosisadat olivat luultavasti rauhallista aikaa. [muokkaa] Katso myös |