Kaakkoismurteet

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkeli ei ole rakenteeltaan looginen eikä yhtenäinen muiden artikkelien kanssa

Kaakkoismurteet eli suomen kielen karjalanmurre on Kaakkois-Suomessa ja Inkerinmaalla vaikuttava murreryhmä. Aiemmin kaakkoismurteita puhuttiin myös Karjalankannaksen Suomelle kuuluneessa osassa ja Laatokan luoteisrannikolla. Kaakkoismurteet voidaan jakaa neljään eri pääryhmään: varsinaisiin kaakkoismurteisiin, Lemin seudun välimurteisiin eli Lounais-Saimaan murteisiin, Sortavalan seudun välimurteisiin ja Inkerin suomalaismurteisiin. Kaakkoismurteiden pohja on muinaiskarjalassa^lähde? ja niitä puhutaan ja puhuttiin alueilla, jotka ennen keskiajan rajanmuutoksia, kuten Pähkinäsaaren rauhaa vuonna 1323 tai 1500- ja 1600-lukujen rajansiirroksia kuuluivat muinaiseen Karjalaan.

Kaakkoismurteille ominaista ovat muun muassa läheisyys karjalan kieleen ja inkeroiskieleen, lähes kaikissa alamurteissa esiintyvät mie- ja sie-pronominit, yleiskielen d:n vastineena on kato, yleinen loi-monikko, liudennuksen esiintyminen ja runsaslukuiset venäjästä lainatut sanat,^lähde? sisämaan kaakkoismurteissa paitsi ensi tavun myös jälkitavujen avarat vokaalit ovat diftongiutuneet samantapaisesti kuin karjalan kielessä, suom. aa kaakkoism. oa, ua jne, esimerkiksi loat'imoa / luat'imua (yleisk. puhumaan), veniese t. venniese (yleisk. veneeseen; veneensä) jne. Savolaismurteista kaakkoismurteet erottaa muun muassa välivokaalien eli svaa-vokaalin puuttuminen, diftongireduktion puuttuminen ja vokaaliyhtymien -ea ja -eä muuntuminen (korkea -> korkia; pimeä -> pimiä) useimmissa alamurteissa.

[muokkaa] Alaryhmät

[muokkaa] Varsinaiset kaakkoismurteet

Varsinaiset kaakkoismurteet jaetaan kahteen pääryhmään: savakko- ja äyrämöismurteisiin ja edelleen ne voi jakaa lähes pariinkymmeneen paikallismurteeseen. Suomessa puhtaimpia äyrämöismurteita puhuttiin Länsi-Kannaksella ja tyypillisimpiä savakkomurteita Itä-Kannaksella Pähkinäsaaren rauhan rajan itäpuolella. Suomenpuoleisen Karjalankannaksen väestö evakuoitiin/pakeni toisessa maailmansodassa muualle Suomeen ja asutettiin ympäri maata. Varsinaiset kaakkoismurteet elävät ja siirtyvät uusille sukupolville lähinnä vain Suomen Etelä-Karjalassa. Nykyisin yleiskielen ja toisaalta myös savolaismurteiden vaikutus on voimakas.

[muokkaa] Lemin seudun välimurteet eli Lounais-Saimaan murteet

Lemin seudun välimurteita eli Lounais-Saimaan murteita puhutaan ja puhuttiin lähinnä entisestä Taipaleen suurpitäjästä itsenäistyneissä pitäjissä, tarkemmin ottaen Lemillä, Savitaipaleen eteläosassa ja Taipalsaaressa. Savitaipaleen pohjoisosassa puhutaan ns.vesjkansan murretta, joka on jokseenkin samaa kuin savolaismurteisiin kuuluva Suomenniemen murre.

Nykyään vanhakantaisen murteen puhujia löytyy lähinnä Lemiltä vanhahkojen ihmisten keskuudesta ja Savitaipaleella vielä keski-ikäistenkin ja nuortenkin joukosta. Aikaisemmin samantapaista murretta on puhuttu laajemmalla alueella. Viime sukupolvien aikana koulupiireillä on ollut suuri merkitys murteen säilymisessä tai katoamisessa. Nykyisellään murre edustaa ehkä vanhakantaisinta aktiivisesti puhuttua kaakkoismurretta. Murteessa on kaakkoismurteisen yleissävyn lisäksi joitakin piirteitä, jotka yhdistävät sen savolaismurteisiin ja muutamat seikat taas hämäläismurteisiin. Yleisesti ottaen ero hämäläismurteisiin on kuitenkin lähes kielirajan vahvuinen. Savolaismurteiden omimpia piirteitä kuten svaa-vokaalia ja diftongireduktiota näissä murteissa ei kuitenkaan vanhastaan tavata. Myös geminaatio on tuntematon tai heikko.

Kaakkoismurteissa murre kuuluu yhtäältä länsiryhmään ja toisaalta kaakkoismurteiden sisämaanryhmään, jota Lauri Kettunen nimitti "savon eteläiseksi ulkoryhmäksi" ja Aila Mielikäinen "Luoteis-Laatokan viuhkaksi". Tämänkaltaisten murteiden puhujia kutsuttiin Kannaksella ja Inkerinmaalla savakoiksi. Erottavin piirre muihin kaakkoismurteisiin on hyvin runsas diftongien ja triftongien esiintyminen, esimerkiksi aittoa, mak(k)oamoa, laulattuat /laulattavat/, meä(i) peäl /mäen päällä/, juoi jeäl /joen jäällä/, äyrämöismurteissa esimerkiksi makkaamaa, laulattaat, määe pääl, jooe jääl.

Savakkomurteet liittyvät toisaalta läheisemmin karjalan kieleen kuin muut kaakkoismurteet ja useita niistä puhuttiin Laatokan rantapitäjissä keskiaikaisella karjalan kielen alueella. Lounais-Saimaan murrealueelta on vuosisatojen mittaan aktiivisesti osallistuttu uudisasutukseen ja selviä murre- ja paikannimistöjälkiä siitä näkyy Lappeelta Keski-Suomeen johtavalla linjalla, Etelä-Savossa ja jo mainitun Luoteis-Laatokan viuhkan alueella sekä Inkerinmaalla.

Lemin seudun murretta sanotaan paikkakunnalla "meäksi", yksikön ensimmäisen persoonan pronominin mukaan (meä-seä 'minä-sinä') ja murretta puhuvasta sanotaan hän "hoastoa meätä" erotuksena siitä joka "haastaa t. hoastoa mietä" eli varsinaista kaakkoismurretta. Lemiläiset ovat viime aikoina elvyttäneet omaa murrettaan ja pitäneet kesäkursseja sekä julkaisseet kertomuksia ja muistelmia. Veikko Ruoppila keräsi Lemiltä pitäjänmurresanaston 1930-luvun alussa. Samalta aikakaudelta ovat peräisin ensimmäiset luotettavat murrenäytteet, muun muassa savitaipalelaisen Ristiina Kylliäisen haastattelu Suomen Murteet -teoksessa.

Murretta voi lyhyesti esitellä perinteisten matkimusten avulla: "Sopero Oatu ajo riel juoij jeäl." /S.Aatu ajoi reellä joen jäällä/ ja "meä ku mänil leäveä ni siell olj sika läkälleä" /kun menin navettaan, siellä oli sika rähmällään/. Lemin murretta matkitaan lisäksi sanomalla: "mänyy pakuu aijarakuu" /menee pakoon aidanrakoon/. Naapurit luonnehtivat "meän" puhujia sanomalla: "mää-sää pässimpää" johon kuuluu vastata: "sie-mie sijakielj".

Murteesta on olemassa myös yleiskielisempi versio, jota vastaavasti saatetaan sanoa "määksi". Siitä on karsittu muun muassa liudennus sekä yleiskielen kannalta ylimääräiset diftongit ja triftongit. Hyvä esimerkki tästä murrevariantista oli 2000-luvun puolivälissä Voima-lehdessä ilmestynyt Aapo Rapin sarjakuva Meti. Aikaisemmin paikkakunnalla asuvat murteensa vaihtajat siirtyivät "meän" sijasta puhumaan "mietä", nykyisin siirtyminen yleiskieleen on suositumpaa.

[muokkaa] Sortavalan seudun välimurteet

[muokkaa] Inkerin suomalaismurteet

Inkerin murteet jaetaan kolmeen pääryhmään: äyrämöis- ja savakkomurteisiin sekä Ala-Laukaan suomalaismurteisiin. Vain harvoja näistä ehdittiin tutkia lainkaan ennen toista maailmansotaa ja 1930-40-lukujen karkotuksia. Suomalaisessa kielentutkimuksessa yleiskuva varsinaisen Inkerinmaan murteista saatiin vasta Suomeen evakuoituja inkeriläisiä haastattelemalla. Myöhemmin suomalaista tutkimusta jatkettiin länsimaihin jääneiden inkeriläisten keskuudessa. Vuoleen ja Toksovan murteiden pohjalta on Petroskoissa valmistunut Pohjois-Inkerin murteiden sanakirja. Hyvin laadukas murrenäytekokoelma on Venäjällä asuvien inkeriläisten puheesta koottu, Maria Mullosen toimittama Elettiinpä ennen Inkeris.

[muokkaa] Kaakkoismurteet kulttuurissa

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan hahmoista Antti Rokka ja Suden Tassu puhuvat kaakkoismurretta, joka oli kirjallisuudessa yleisesti käytettyä Suomenlahden rannikon äyrämöismurretta. Se on kieliasultaan paljon lähempänä yleiskieltä kuin sisämaan kaakkoismurteet, joista ei ole lainkaan laajemmin tunnettuja kaunokirjallisia käyttöesimerkkejä.