Käyttäjä:Tanár/hiekkalaatikko2

Tämä on Tanárin oma hiekkalaatikko, jota muiden ei tule käyttää ilman erillistä lupaa. Käytän tätä sivua erilaisiin kokeiluihin ja joidenkin sivujen muotoiluun ennen kuin lisään ne itse Wikipediaan. toinen hiekkis

Aquincum oli roomalainen linnoitus ja siirtokunta, joka sijaitsi nykyisen Budapestin alueella. Se oli myös Ala-Pannonian provinssin pääkaupunki. Hunnit valloittivat Aquincumin vuonna 409, minkä jälkeen se autioitui. Aquincumin rauniot löydettiin uudestaan 1700-luvun lopulla.

Aquincumin siviilikaupungin rauniot nykyisessä Óbudassa.

[muokkaa] Aquincumin kehitys

Aquincumin sijainti.

Ennen roomalaisten tuloa nykyisen Budapestin seudulla asui kelttiläisiä eraviskeja, joiden päällikön linnoitus Ak-inko (suom. Runsaat Vedet) sijaitsi nykyään Gellértinvuoreksi kutsutun kukkulan laella.^[1]Gellértinvuoren sijainti oli keskeinen, sillä se hallitsi yhtä tärkeimmistä Tonavan ylityspaikoista, missä joki oli kapeimmillaan ja kauppareitit yhdistyivät. Kauppiaat ja käsityöläiset asuivat vuoren juurella, Tonavan yli kulkevan lautan lähistöllä, nykyään Tabániksi kutsutulla alueella. Roomalaiset valloittivat Ak-inkon ajanlaskun alun tienoilla.^[2]Tonava vakiintui Rooman valtakunnan rajaksi vuoteen 11 eaa. mennessä, ja Tonavan länsipuolelle perustettiin Pannonian provinssi .^[3]

Roomalaiset eivät yleensä kehittäneet valtaamiensa alueiden vanhoja asutuskeskuksia, vaan perustivat kokonaan uusia kaupunkeja saman mallin mukaan kuin muuallakin imperiumissa.^[4] Roomalaiset eivät asettuneet Gellértinvuorelle tai Tabániin, vaan perustivat pysyvän sotilasleirin pohjoisemmas, nykyisen Óbudan alueelle vuonna 89. Vuoden 100 tienoilla sen pohjoispuolelle syntyi siviilikaupunki, joka sai nimekseen Aquincum.^[5] Kaupungin oletetaan saaneen nimensä aiemman kelttiläisen asutuksen mukaan^[6]

Eraviskit jäivät ensin asumaan Tabánin alueelle, mutta ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla he asettuivat roomalaisten sotilasleirin lähistölle. Roomalaisten oli siten helpompi hallita heitä ja varmistaa leirin huolto. Eraviskit pysyivät myöhemminkin roomalaisen siviilikaupungin alaisina, vaikka suora sotilaallinen kontrolli loppuikin Flaviuksen dynastian (69-96) aikana.^[7].

Aquincumista tuli Ala-Pannonian provinssin pääkaupunki vuonna 106, kun keisari Trajanus jakoi Pannonian provinssin kahteen osaan. Ala-Pannonian ensimmäinen prokonsuli oli Hadrianus, josta tuli myöhemmin keisari (117-138). Kaupunki kehittyi yhä nopeammin ensimmäisen ja toisen vuosisadan vaihteessa. Kun keisari Hadrianus vieraili Pannoniassa 124, hän nimitti siviilikaupungin municipiumiksi.^[8]

Vuonna 194 keisari Septimus Severus antoi sekä Aquincumille että Ylä-Pannonian pääkaupungille Carnuntumille (nykyisessä Itävallassa lähellä Bad Deutsch-Altenburgia) korkeamman kaupunginarvon colonia. Hän osoitti siten kiitollisuuttaan Pannoniaan sijoitetuille legioonille, jotka olivat valinneet hänet valtaistuimelle. 200-luvun alussa keisari Caracalla perusti sotilasleiri Brigetion Ala-Pannoniaan (nykyisen Szőnyn paikalle), minkä jälkeen provinssissa oli yhtä paljon legioonia kuin Ylä-Pannoniassa. Tämä teki Aquincumin yhä tärkeämmäksi Rooman valtakunnalle, ja Caracalla vieraili kaupungissa vuonna 214.^[9]

200-luvun puolivälin jälkeen barbaarit hyökkäsivät toistuvasti Ala-Pannoniaan^[10]. Vuonna 270 vandaalit hyökkäsivät Aquincumiin, ja seuraavana vuonna roomalaiset vetäytyivät Daakiasta.^[11] Roomalaiset perustivat 300-luvun alussa Contra Aquincumin tukikohdan Tonavan vasemmalle rannalle puolustaakseen roomalaisasutusta barbaarien hyökkäyksiä vastaan. Samalle paikalle syntyi myöhemmin Pestin kaupunki.^[12] 300-luvulla Aquincumia linnoitettiin jälleen, mutta vuosisadan jälkipuoliskolla asukkaat alkoivat muuttaa rajakaupungista provinssin sisäosiin. 400-luvun alussa roomalaiset tyhjensivät kaupungin.^[13] Roomalaisten valta alueella päättyi lopullisesti hunnien hyökkäyksiin. Attilan johtamat hunnit valloittivat Aquincumin vuonna 409^[14] ja koko Pannonian 433^[15].

[muokkaa] Aquincumin osat

[muokkaa] Linnoitus

Linnoituksen itäinen portti on osaksi rekonstruoitu.

Ensimmäinen legioonalaisleiri oli paaluvarustus, mutta Trajanuksen ja Hadrianuksen hallitusaikana se korvattiin kivisellä linnoituksella. Hadrianus oli aikanaan palvellut linnoituksessa varakomentajana. Sen jälkeen kun markomannit hyökkäsivät alueelle vuosina 166-180, vanhan leirin länsipuolelle rakennettiin uusi linnoitus. Sen pinta-ala oli 570 x 476 metriä ja muurit olivat 1,4 metriä paksut. Linnoitus rakennettiin uudelleen useita kertoja. Huomattavimmat muutokset tehtiin 330-luvulla, kun leiriä vahvistettiin: sivujen pituudeksi tuli 720 ja 300 metriä, ja muurit rakennettiin kaksi kertaa paksummiksi.^[16].

Linnoitukseen oli neljä sisäänkäyntiä. Itäinen portti, Porta praetoria, oli pääportti, jonka kautta kulki pylväiden reunustama päätie via praetoria keskustaan. Portissa oli kolme aukkoa: keskimmäinen hevosille ja kaksi muuta jalankulkijoille. Sen kahta puolta seisoivat kaksikerroksiset, kahdeksankulmaiset tornit. Eteläinen portti Porta principalis dextra on aikanaan korjattu ja rakennettu uudestaan monta kertaa. Portissa oli kaksi 3,5 metriä leveää sisäänkäyntiä, mutta toinen niistä muurattiin umpeen 300-luvun alussa.^[17]

Muurien ja vallihaudan ympäröimässä linnoituksessa oli 6 000 sotilaan varuskunta, ja yhteensä siellä asui noin 10 000 ihmistä. Leirissä oli pajoja joissa aseita valmistettiin ja korjattiin, suuri kylpylä, sairaala, parakkeja, kauppoja, vilja- ja muita varastoja.^[18]. Linnoituksen kylpylä Thermae Maiores löydettiin ensimmäisissä kaivauksissa 1700-luvun lopulla, ja nykyään se tunnetaan lähes kokonaisuudessaan. Kylpylä oli sekä liikuntaa että puhdistautumista varten. Sotilaiden käytössä oli voimistelusali, kylmän, lämpimän ja kuuman veden altaat, hikoiluhuone ja tilavat hallit, joissa oli keskuslämmitys.^[17]

Leiri hylättiin vähitellen 400-luvun jälkipuoliskolla.^[19].

[muokkaa] Sotilaskaupunki

Roomalaisen tien jäännökset Aquincumissa.

Kuten muissakin leireissä Tonavan ja Reinin varrella, sotilasleirin lähellä oli kaksi siviilien asutusta: sotilaskaupunki ja siviilikaupunki. Sotilaskaupunki (canabae) näytti kaupungilta, mutta sillä ei ollut kaupunkioikeuksia. Se sijaitsi sotilasleirin välittömässä läheisyydessä, ja siellä asui sotilaiden perheenjäseniä sekä käsityöläisiä ja kauppiaita. He käyttivät samaa hautausmaata kuin sotilaatkin. ^[20] Vuoden 360 tienoilla rakennettu Cella trichora, varhaiskristillinen hautakappeli, on rekonstruoitu osana raunioita, jotka ovat peräisin aiemmalta ajalta, 100- ja 200-luvuilta.^[17]

Sotilaskaupunki levisi 140 hehtaarin alueelle. Sen lounaisosassa oli tiilen- ja ruukuntekijöiden, seppien ja lasinpuhaltajien pajoja sekä leipureiden uuneja. Itäosassa oli satama ja varastoja.^[21] Kaupungin kehittymiseen vaikutti paljon Ala-Pannonian provinssin synty vuonna 106^[17]. Toisen ja kolmannen vuosisadan vaihteessa sotilaskaupunki kasvoi edelleen, ilmeisesti osaksi keisari Caracallan vierailun vuoksi vuonna 214. Aikaisemmat puu- ja mutarakenteet korvattiin kivisillä 300-luvun alussa. Asukastiheys nousi, vesijohtoja ja viemäreitä rakennettiin, ja lämmitys yleistyi. Vesijohdot toivat vettä Árpád-forrásin lähteeltä asuintaloihin lyijyputkien kautta. Kaksi- tai useampikerrokset palatsit Tonavan rannalla olivat jopa mahtipontisempia kuin siviilikaupungissa. Sotilaskaupungista ulos johtavien teiden varsilla oli pajoja, postiasemia ja majataloja.^[22]

[muokkaa] Hadrianuksen palatsi

Keisarin patsas, joka on seissyt palatsin sisäpihalla.

Sotilasleirin koillispuolella, nykyisellä Hajógyárinsaarella oli keisarin edustajan, prokonsulin palatsi. Sitä kutsutaan Hadrianuksen palatsiksi ensimmäisen prokonsulin (106-108) ja myöhemmän keisarin mukaan. Hadrianus rakennutti palatsin, mutta myöhemmin se rakennettiin uudestaan monta kertaa. Ylellisessä palatsissa oli lähes sata huonetta, kulmatornit, portiikki ja keskellä suuri sali. Palatsi oli kauttaaltaan koristettu mosaiikeilla ja freskoilla, ja 8 000–10 000 neliömetrin pinta-aloineen se oli yksi imperiumin suurimmista prokonsulin palatseista.^[23]. Palatsi sijaitsi Tonavan rannalla Barbaricumin (barbaarien maata) rajalla, ja sen pelkkä sijainti osoitti Rooman valtaa ja mahtavuutta.^[17]

Muurien ympäröimässä palatsissa oli prokonsulin asunto, edustushuoneita ja talous- ja varastotiloja. Palatsi sijaitsi sotilaskaupungin itäpuolella Tonavan haaran varrella. Sinne pääsi luultavasti mantereelta, siis nykyisen Óbudan puolelta, siltaa pitkin. Kaivauksissa on löydetty kolme rakennusvaihetta. Varhaisimmat rakennukset ovat 100-luvun alkupuolelta Hadrianuksen ajalta, mutta suurimmat rakennustyöt on tehty 100-luvun loppupuolella ja 200-luvulla. Kun Tonavan pinta nousi 200-luvun loppupuolella, palatsi jouduttiin hylkäämään.^[17]

Palatsin keskellä oli sisäpiha, jota huoneet ympäröivät neljältä puolelta. Huoneita oli lähes sata, ja niiden tarkoitus on pystytty selvittämään. Edustusosan loisteliaat huoneet olivat itäpuolella. Vastaanottosali oli keskellä, ja sen kahta puolta olivat symmetrisesti huoneet, joissa oli lattialämmitys. Tällä puolella oli myös palatsin 75 metriä leveä julkisivu, jonka edessä oli portiikki ja jonka ensimmäisessä kerroksessa oli pylväiden reunustama käytävä. Julkisivun kulmissa oli tornit, joista näki pienelle sisäportille. Palatsin pohjoissiivessä oli asuintiloja, kylpylä ja vesitorni. Huolto- ja varastotilat olivat palatsin eteläosassa. Keisarin alttari oli sisäpihan keskellä, mistä on löydetty rikkoutunut keisarin patsas, joka on näytteillä Aquincumin museossa.^[17]

[muokkaa] Herkuleksen huvila

Hadrianuksen palatsia vastapäätä, joen toisella puolella oli rivi koristeltuja palatseja, kylpylöitä, temppeleitä ja asuinrakennuksia. Niitä voidaan pitää osana palatsin edustustiloja. Rakennuksissa oli provinssin toimistoja, mutta myös ylempien virkamiesten asuntoja. Yhtä näistä asunnoista kutsutaan nykyään Herkuleksen huvilaksi, koska sen erään huoneen lattiassa on ollut Herkulesta esittävä mosaiikki. Huvilan ydinosa on rakennettu toisen vuosisadan alkupuolella. Kolmannen vuosisadan alussa, kun virallinen hallinto on todennäköisesti siirretty "virkamiesten taloihin" sotilaskaupunkiin, rakennusta laajennettiin, siihen tehtiin lattialämmitys ja sen lattiat koristeltiin mosaiikein.^[17]

Kolmessa vierekkäisessä asuinhuoneessa suurin osa mosaiikkilattioista on sortunut lämmitysjärjestelmän kanaviin. Kahdessa eteläisemmässä huoneessa mosaiikista on jäljellä vain sirpaleita, mutta kolmannessa huoneessa puolet kuviosta on säilynyt. Säilynyt osa esittää Herkuleksen ja kentauri Nessoksen taistelua ja se on muodostanut lattian keskiosan. On todennäköistä, että mosaikki oli tehty Aleksandriassa. Se on ajankohdan ainoa tunnettu maahantuotu mosaiikki, ei vain Aquincumissa vaan koko Pannoniassa. Tablinumin eli toimistohuoneen lattia esittää iloisia ja juopuneita Dionysoksen juhlia ("Dionysean thiasos"). Säilyneessä osassa Amor tarjoaa viinirypäleterttua lähestyvälle naarastiikerille. Myös kylpylöissä oli mosaiikkilaattiat. Apodyteriumin eli pukuhuoneen lattiamosaiikki on melkein koskematon. Siinä on kaksi nyrkkeilijää. Voittaja seisoo uljaassa asennossa ja pullistelee lihaksiaan, ja hänen vastustajansa on kaatunut tyrmättynä ja pää veressä lattiaan.^[17]

Herkuleksen huvilan seinät oli koristeltu freskoin. Ovien ja ikkunoiden puitteet, nichet ja ikkunalaudat oli koristeltu kukkakuvioin. Joistakin tyypillisimmistä aiheista on tehty rekonstruktiot, jotka ovat näytteillä tablinumissa. Korkeatasoisten rakennusten kaivaukset Pannoniassa, vaikkakaan lähes kaikkia ei ole vielä tutkittu, ovat jo tuoneet esiin lukuisia mosaiikkilattioita, seinämaalauksia ja stukkokoristeita. Näistä kaikista 'esimerkit ovat näytteillä alkuperäisillä paikoillaan Herkuleksen huvilassa. 1980-luvun puolivälistä lähtien mosaiikkilattioita ja seinämaalauksia on restauroitu myös eräässä toisessa rakennuksessa, siinä määrin kun rajallisin rahavaroin on ollut mahdollista. Suurin osa restauroiduista esineistä on näytteillä Aquincumin museon pysyvässä näyttelyssä.^[17]

[muokkaa] Amfiteatterit

Siviilikaupungin amfiteatterin rauniot.

Toisen vuosisadan puolessavälissä linnoituksen lähelle rakennettiin Tonavan alueen suurin amfiteatteri. Sen laajuus oli 132 kertaa 108 metriä ja sinä oli tilaa 10 000–13 000 katsojalle. Amfiteatterissa järjestettiin gladiaattoritaisteluita. Se oli pienempi kuin Rooman Colosseum, mutta sen areena oli suurempi, kenties siksi että amfiteatteri oli suunniteltu sotilasharjoituksia ja paraateja varten.^[24] Samoihin aikoihin rakennettiin siviilikaupungin lähistölle toinenkin amfiteatteri^[25].

Linnoituksen amfiteatteri on ellipsin muotoinen, ja sitä rakennettaessa on käytetty hyväksi luonnon muodostamaa painaumaa. Tätä ympäristöään matalampaa aluetta on käytetty Rooman sotilaiden harjoituskenttänä jo ensimmäisellä vuosisadalla. Erään meidän päiviimme säilyneen kaiverruksen mukaan amfiteatteri on rakennettu uudelleen kivestä vuoden 145 tienoilla keisari Antoninus Piuksen aikana, ja sen on rakentanut legio II Adiutrixin ”enginnering unit”. Ulkoseinien halkaisijat ovat 131,8 ja 108,4 metriä. Pidempi akseli kulkee koillisesta lounaaseen, ja sen päissä ovat kaksi pääporttia. Eläinten häkit oli sijoitettu lyhyemmän akselin päätepisteisiin. Samoin kuin muutkin Tonavan alueen amfiteatterit, myös sotilaskaupungin amfiteatterin katsomo on rakennettu suoraan tampatun maan päälle. Ainoastaan 24 u-kirjaimen muotoista muurin osaa ja areenan muuri on rakennettu kivistä.^[17]

Siviilikaupungin amfiteatteri on hieman pienempi. Se on rakennettu kaupunginmuurin ulkopuolelle toisen vuosisadan keskivaiheilla. Rakennuksen pohjapiirros on elliptinen ja sen halkaisijat ovat 85,5 ja 75,5 metriä. Sisä- ja ulkomuurien väli oli täytetty tampatulla maalla. Yleisöä varten oli kaksi kaariporttia. Amfiteatterin katsomo oli jaettu kiilanmuotoisiin sektoreihin, ja sinne mahtui 4 000–7 000 katsojaa seuraamaan teatteriesityksiä, urheilutapahtumia ja eläin- ja gladiaattoritaisteluita. Koska amfiteatteriin mahtui enemmän ihmisiä kuin mihinkään muuhun rakennukseen koko kaupungissa, sitä käytettiin myös tärkeissä julkisissa tapahtumissa, kuten poliittisissa tilaisuuksissa, kaupungin juhlissa ja keisarin vierailun yhteydessä. Gladiaattorien harjoitus- ja koulutustilat sijaitsivat lähellä amfiteatteria.^[17]

[muokkaa] Siviilikaupunki

Kylpylän jäännökset siviilikaupungissa

Tonavan varren sotilasleireille oli tyypillistä, että siviilikaupunki sijaitsi pienen matkan päässä sotilaskaupungista^[26] Siviilikaupunki käsitti puolisuunnikkaan muotoisen alueen, jonka laajuus oli noin 30 hehtaaria. Sen yli kulki pilareita pitkin akvedukti, joka pitkin vesi kulki nykyisin Rómaifürdőksi kutsutuista kuumista lähteistä sotilasleiriin. Kuten sotilaskaupungeissa, myös siviilikaupungissa oli kaksi päätietä, jotka kulkivat pohjois-etelä- ja itä-länsisuunnissa ja ristesivät suorassa kulmassa. Pääteiden suuntaiset kapeammat tiet rajasivat asuinalueen kortteleiksi. Kadut olivat kolmesta yhteentoista metriä leveä, ja niissä oli salaojitetut viemärit. ^[27]

Kaupungin keskusta oli forum, jonka varrella oli kaupungintalo ja oikeustalo, kauppoja, kauppatori ja suuri yleinen kylpylä. Torin lounaispuolella oli suuria asuintaloja sisäpihoineen, kun taas pohjoisessa talot olivat pienempiä. Talossa oli kolme tai neljä huonetta, ne oli lämmitetty hypokaustien avulla, ja niissä oli vesijohdot. Arkeologit ovat löytäneet jäänteitä lasinpuhaltajien työpajoista, valimoista ja öljy- ja viinipuristamoista. ^[28]

Kaupunki eli kukoistuskauttaan 200-luvun alkupuolella, ja siellä on täytynyt olla 10 000–12 000 asukasta. Kaupungin ulkopuolella oli lähettiasemia, majataloja ja savenvalajien alue, jonka laajuus oli peräti 160 000 neliömetriä. Kun hallinnolliset rajat sotilas- ja siviilikaupungin välillä hävisivät 200-luvulla, kaksi kaupunkia sulautuivat vähitellen yhteen. Kun mukaan lasketaan ympäristön huvila-alueet ja viereiset kylät, asukasluku on voinut olla yhteensä 40 000–50 000.^[29]

Kaupungin rakenteeseen on vaikuttanut sekä alueen maantiede että sen aiempi arkkitehtuuri. Limes-tie, joka kulki pohjoisesta etelään, on ollut tyypillinen osa kaupungin asemakaavaa sen alusta lähtien. Akveduktit, jotka kulkivat kaupungin läntisen puolen yli, olivat samanlainen luonteenomainen piirre. Kaupunginmuureissa on epäsäännöllisyyksiä, jotka voivat johtua salaojista ja rakennuksista, joita oli ilmeisesti pystytetty jo ennen muuria.Kaupunginmuurin katkaisivat portit, joiden kautta pääsi pääkaduille. Portteja on löydetty kaivauksissa pohjoisesta, etelästä ja idästä.^[17]

Amfiteatteria, vallihautaa ja kaupunginmuuria lukuunottamatta pohjapiirustus on ollut melko sekava ja siinä on vain vähän viitteitä tietoisesta suunnittelusta. Koska siviilikaupunki on kaivettu esiin vain osaksi, suurin osa tiedoista on sen itäisestä osasta. Tällä alueella on ollut ilmeisesti erikokoisia alemman ja keskiluokan asuintaloja (insulae). Ne oli rakennettu pitkin akveduktin ja limes-tien itäistä reunaa, ja ne ovat peräisin 100-luvun alusta, ajalta ennen kuin kaupungista tuli municipium. Myös jotkut limestien varren julkisista rakennuksista ovat olleet pystyssä jo silloin, samoin kaupungin infrastruktuuri, kuten salaojat, vesijohdot ja kivetyt kadut.^[17]

Kaupungin forum oli rakennettu pohjoisesta etelään ja idästä länten kulkevien pääkatujen risteykseen. Forum oli melko pieni, mikä sopi yhteen paikallisten olosuhteien kanssa. Kaupungin kehittyessä forumin käyttötarkoitukset laajenivat ja se vaikutti ympäristön rakennuksiin. Syntyi forum-kortteli, mihin kuului keisarin alttari, basilika, suuri julkinen kylpylä ja joukko kauppoja (taberna).^[17]

Kaupungin lounaisissa ja pohjoisissa osissa, jonkin matkan päässä pääkaduista, eli käsityöläisiä joiden työpajat (kankaanvärjäys, pronssin valmistus) olivat myös alueella. Kauemmaksi meluisista pääkaduista oli rakennettu vaikutusvaltaisten asukkaiden ja virkamiesten koristeellisia taloja. Niissä oli kotialttarit ja yksityiset kylpylät.^[17]

Kaupunkia ympäröi käsiteollisuusalue. Savenvalajien työpajat olivat pääteiden ja Tonavan varrella. 200-luvun alussa itä-länsisuuntinen pääkatu, jota pitkin pääsi Tonavalle, tuli yhä tärkeämmäksi. Tämä on osoitus virkistyneestä kaupankäynnistä. Tuohon aikaan myös lihatori (macellum) rakennettiin lähelle forumia. Aikaisemman väljän rakennusten sijoittelun paikalle tuli tiiviimpi malli, mikä kertoo asukastiheyden kasvaneen. Pitkät tontit, joita kapeat kujat erottivat, muistuttivat idän kaupunkeja. Samaan aikaan asuinalueita ja majatalo kylpyläsiipineen nousi muurien ulkopuolelle. Niiden koristeellisen ulkomuodon oli tarkoitus näyttää kaupungin varakkuutta ja sivistystä. Joidenkin hajanaisten linnoitusjärjestelmän korjaustöiden ja muutamien rakennusten lisäksi vaikuttaa siltä, että varhaiskristillinen cella trichora on ollut ainoa myöhemmin tehty rakennus siviilikaupungissa.^[17]

[muokkaa] Akvedukti

Entistetty akvedukti museorakennuksen edustalla

Akvedukti on rakennettu toisen vuosisadan alkupuolelle varmistamaan veden saanti Aquincumissa. Se alkoi lähteiltä, joita kutsutaan nykyään nimellä Rómaifürdö (”Roomalainen kylpylä”). Kuten tuohon aikaan oli yleistä, vesi kerättiin muurien ympäröimiin altaisiin. Jokainen lähde oli suljettu tällä tavoin ja vesi varastoitiin vesitorniin. Yksikerroksinen vesisäiliö oli liitetty avokanavaan joka johti etelään ja oli rakennettu kaarilla tuetun pedimentin päälle (”pediment”, sanakirjassa selitetään kuten 'päätykolmio', yleensä kai pylväiden päällä oleva osa tms.). Pohjoisesta etelään kulkeva pääjohto kulki Aquincumin siviilikaupungin poikki ja päätyi sotilaskaupunkiin. Se kuljetti juomavettä koko amtkan aina sotilaskaupungin amfiteatteriin asti. Vesi virtasi tässä noin 5 km pitkässä akveduktissa 1-2 asteen kaltevuudella. Vettä saattoi laskea eri paikoista, johon jakelu- ja varastointisäiliöitä oli rakennettu. ^[17]

[muokkaa] Muut Budapestin alueen linnakkeet

[muokkaa] Contra Aquincum

Contra Aquincumin rauniot Pestissä. Taustalla näkyvä Belvárosin seurakuntakirkko sijaitsee paikalla, johon rakennettiin ensimmäinen kirkko jo 1000-luvulla.

Contra Aquincumin rauniot sijaitsevat Tonavan vasemmalla rannalla, nykyisen Pestin puolella lähellä Erzsébetin siltaa. Sen tarkoitus oli varmistaa joen ylitys turvallisesti. Tämä pieni linnake oli nelikulmion muotoinen, sen mitat olivat 86 ja 84 metriä ja siinä oli hevosenkengän muotoiset tornit. Se on luultavasti rakennettu vuonna 294, mutta paikka oli ollut päälinnoituksen hallussa jo ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen. Contra Aquincumissa osa pohjoismuuria ja kaksi tornia on näkyvillä alkuperäisellä paikallaan. ^[17]

[muokkaa] Transaquincum

Transaquincum oli toinen linnake, joka sijaitsi Tonavan vasemmalla puolella, mutta se oli Contra Aquincumia pohjoisempana päälinnoitusta ja Hadrianuksen palatsia vastapäätä. Linnakkeeseen johti silta, jonka pituus oli 76-78 metriä. Transaquincumin jäännökset eivät ole enää näkyvillä. ^[17]

[muokkaa] Albertfalva

Albertfalvan linnake ja asutus sijaitsi alueella, jossa asui aikaisemmin kelttiläisiä eraviskeja. Poliittisista syistä roomalaiset siirsivät eraviskit Gellértinvuoren luota sekä nykyisen Óbudan alueelle että Alberthalvaan ensimmäisen vuosisadan alkupuolella. Roomalaisaikaista nimeä tälle asutukselle ei tunneta. Se sijaitsi Aquicumin ja Nagytétényn (Camponan) välissä, ja se oli strategisesti tärkeä yhtenä Pannonian rajan linnoituksista. Vuoteen 90 asti nykyisen Budapestin alueen rajaa vartioi kolme ratsuväkiyksikköä, joista yksi oli sijoitettu Albertfalvaan. Sinne oli majoitettu 500 auxilia-joukkojen miestä.^[17]

Albertfalva oli puinen linnoitus, jossa oli tornit ja kaksinkertainen vallihauta. Sarmatialaiset tuhosivat linnoituksen hyökkäyksissään, mutta se rakennettiin aina uudestaan. Trajanuksen aikana vuonna 106 linnoitus rakennettiin uudelleen kivestä, sen alue laajeni ja toinenkin ratsuväkiosasto lähetettiin sinne. Uuden linnoituksen mitat olivat 190 ja 210 metriä. Rakennukset tuhoutuivat uudelleen 178, ja ne uudistettiin toisen vuosisadan lopulla. Vuosina 259-260 linnake ja sen ympäristö paloi maan tasalle barbaarien hyökkäyksissä, eikä sitä enää rakennettu uudestaan.^[17]

Albertfalvan linnakkeen ympärillä oli siviiliasutusta, jonka ala oli 72 hehtaaria. Aquincumin jälkeen sitä voidaan pitää suurimpana yhtenäisenä roomalaisena asutuksena Budapestin alueella. Ihmiset elivät ”wattle and daub”-taloissa, kuoppa-asumuksissa (?! pit dwellings) ja hirsitaloissa ensimmäisellä vuosisadalla. Linnoituksen länsipuolella on löydetty savenvalajan paja, nahkatehdas ja metallipajoja, samoin jäännöksiä maataloista ja tieasemasta (”road station”). Linnoituksen eteläpuolella oli portiikilla varustettuja asuintaloja, joissa oli useita huoneita ja keskuskäytäviä. Ratsuväen hautausmaa oli linnoituksen lähellä, joten myös Albertfalvasta on löydetty veistettyjä hautakiviä ja patsaita. Joitakin jäänteitä linnoituksesta ja siviiliasutuksesta on säilynyt, mutta niitä ei ole vielä kunnolla konservoitu.^[17]

[muokkaa] Campona

Campona oli nykyisen Nagytétényn alueella sijainnut auxilia-joukkojen linnake. Ensimmäine puulinnake rakennettiin keisari Domitianuksen aikana ratsuväkijoukolle I Tungrorum Frontoniana, joka siirrettiin sinne Aquincumista. Toisen vuosisadan alkupuolella linnake rakennettiin uudetaan kivistä, ja sen mitat olivat 178 ja 200 metriä. Muurit oli vahvistettu torniparein, ja linnakkeen ympärillä oli kolminkertainne vallihauta. Principia ja joitakin rakennusten jäännöksiä on myös löydetty.^[17]

Vuoden 333 tuhoisan sarmaattien hyökkäyksen jälkeen linnake rakennettiin uudelleen. Silloin rakennettiin ”Fan-shaped” kulmatornit ja kaksi sivusisäänkäyntiä suljettiin hevosenkengän muotoisilla torneilla. Esinelöydöt osoittavat että linnake oli yhä käytössä 400-luvulla. Vicus militaris, joka oli rakennettu linnakkeen ympärille, on jäänyt nykyisen Nagytétényn asutuksen alle. Yksi vaikuttavimpia täältä löydettyjä esineitä on Mithran korkokuva. Linnakkeen itäiset ja eteläiset portit on rekonstruoitu ja vierailijoiden nähtävissä.^[17]

[muokkaa] Roomalaisten perintö

Roomalaisajan jälkeen Aquincumia ei voida enää pitää kaupunkina, vaikka sen rakennuksia käyttivätkin myöhemmin langobardit, avaarit ja unkarilaiset ^[30]. Aquincumin ja myöhemmän keskiaikaisen Óbudan kaupungin välillä ei kuitenkaan ollut jatkuvuutta, vaan useat muuttoaallot tuhosivat antiikin kaupungin, jonka rauniot ovat paljastuneet kaivauksissa vasta viime aikoina. Todennäköisesti Aquincumin jäännöksiä käytettiin rakennusmateriaalina Óbudassa.^[31]

Vaikka roomalaistyyppinen kaupunkihallinto ei säilynytkään Unkarissa, Rooman perintö on kiistämätön. Maahantulleet unkarilaiset käyttivät hyväkseen roomalaisten rakennusten jäännöksiä, kun he asettuivat Aquincumin alueelle. Óbudan kaupunki noudatti Aquincumin katuverkkoa, ja roomalaisten rakennukset määrittivät sen rajat.^[32] Esimerkiksi nykyiset Hunor- ja Vörösvárikadut noudattavat vanhojen, linnoituksesta lähteneiden roomalaisten teiden linjaa. ^[17]

Unkarilaisten saapuessa maahan 800-luvun lopussa sotilaskaupungin amfiteatteri oli lähes koskematon, ja se tuli tunnetuksi heidän ylimmän uskonnollisen päällikkönsä Kurszánin linnana. ^[33]. 900-luvun jälkipuoliskolla prinssi Taksony asutti kauppiaita ja lauttamiehiä joen vasemmalle rannalle, missä Contra Aquincumin jäännökset tarjosivat heille suojan^[34]. Kun paikalle rakennettiin 1000-luvulla kirkko, siinä käytettiin todennäköisesti vanhan linnoituksen kiviä^[35]. Samalla paikalla sijaitsee yhä Pestin Belvárosin seurakuntakirkko.

Myös roomalaisten rakentamat tiet, sillat ja muut rakennukset säilyivät kuitenkin pitkään käyttökelpoisina roomalaisvallan päätyttyäkin, ja on jopa oletettu että ne olisivat tarjonneet vielä jonkinlaisen pohjan keskiaikaisen Unkarin kaupungeille ja liikenteelle. Ilmeisesti myös roomalaisaikana käyttöön otetut kristilliset jumalanpalveluspaikat jäivät ainakin osaksi käyttöön, sillä suurin osa alueen vallanneista germaanisista heimoista oli areiolaisia kristittyjä, vaikka seurakuntaorganisaatio ei sellaisenaan säilynytkään.^[36]

[muokkaa] Kaivaukset ja rekonstruktiot

Sotilaskaupungin amfiteatterin osittain entisöity sisäänkäynti.

Siviilikaupungin rauniot ja museorakennus.

The public baths of the legionary fortress, the Thermae Maiores, were discovered during the first excavations in Aquincum in 1778 when one of the bath's halls came to light. István Schönvisner, the director of these investigations, published his results in the same year under the title "De Ruderibus Caldariique Romani". ^[17]

Aquincumin jäännökset löydettiin 1700-luvun lopulla. Vuonna 1778 eräs viininviljelijä löysi Óbudasta roomalaisajan lattialämmitysjärjestelmän jäännökset, kun hän kaivoi kuoppaa jäitä varten. István Shoenwisner, joka oli kirjastonhoitaja Budapestin yliopistossa, ymmärsi löydön olevan merkittävä ja yhdisti sen Aquincumin kaupunkiin. Vuonna 1796 löydettiin ensimmäiset Contra Aquincumin rauniot, ja vuonna 1815 Jakab Göttersdorfer löysi Transaquincumin linnoituksen rauniot auratessaan peltoa Rákosvirran suulla.^[37]

Ensimmäiset kaivaukset aloitettiin 1820-luvulla, kun Óbudan prefekti antoi kaivaa esiin kylpylän rauniot nykyisen Aquincumin museon alueella. 1860-luvulla Gusztáv Zsigmondy tutki Transaquincumin linnoituksen jäännöksiä ja Hájogyár-saaren "kylpylää", joka osoittautui myöhemmin prokonsulin palatsin kylpyläsiiveksi. Vuonna 1878 Aquincumin rauniot suojattiin hallinnollisella päätöksellä, ja järjestelmälliset kaivaukset aloitettiin Károly Torman, József Hampelin and Sándor Gömöri Havasin johdolla vuonna 1880. Vuonna 1881 Torma suoritti kaivauksia koko siviilikaupungin amfiteatterin alueella. Myöhemmin kaivausten johtoon tuli Bálint Kuzsinszky, josta tuli sittemmin Aquincumin museon ensimmäinen johtaja. ^[37]

1920- ja 1930-luvuilla kaivauksia tehtiin paljon. Varhaiskristillinen hautausmaa Cella trichora ^[38] kaivettiin esiin vuosina 1927-1930, ja sen rekonstruktio valmistui 1932; vuonna 1961 se rekonstruktioitiin uudelleen. Vuonna 1931 Lajos Nagy kaivoi esiin palomiesten päämajan siviilikaupungissa ja löysi muiden esineiden lisäksi Aquincumin urut. Contra Aquincumissa tehtiin kaivauksia 1932-1936. Sotilaskaupungin amfiteatterissa tehtiin kaivauksia jatkuvasti vuodesta 1925 vuoteen 1941, jolloin rekonstruktio saatiin valmiiksi.^[37]

Vuonna 1952 aloitettiin Herkuleksen huvilan kaivaukset Hajógyár-saarella.^[37] Alueella toimi telakka 1990-luvun alkuun saakka.^[17]

Siviilikaupungin raunioiden konservointi Aquincumin museon alueella alkoi 1963, ja 1966 ne laajenivat siviilikaupungin läntiselle, ennen tutkimattomalle alueelle. Vuonna 1973 museon alueen konservointityöt saatiin valmiiksi, ja kaikkiaan 16 rakennusta oli rekonstruoitu.^[37] Nykyään nähtävillä olevat Aquincumin siviilikaupungin rauniot ovat enimmäkseen tulosta 1960- ja 1970-lukujen restaurointityöstä, ja ne edustavat noin kolmasosaa asutuksesta. Suurin osa nykyään näkyvistä raunioista kuvastaa toisen ja kolmannen vuosisadan vaihteen tilannetta. Museon lähellä, Szendrei-kadun itäpuolella on lisäksi restauroitu osa akveduktia, joka kulki siviilikaupungin poikki. Akveduktin jäänteitä on myös nähtävissä puistossa museon pohjoispuolella. ^[17]

1970- ja 1980-luvuilla tehtiin jatkuvia kaivauksia ja konservointitöitä sotilasleirin ja sotilaskaupungin alueella.^[37] Sotilasleirin itäinen ja eteläinen portti on entisöity, ensimmäinen 200-300-luvun asuun ja jälkimmäinen 100-luvun jälkipuoliskolla rakennettuun asuun. Eteläinen portti on nähtävissä osana sotilasleirin eteläistä muuria, joka sijaitsee Flórian térin lounaisen jalankulkualikäytävän luona.^[17]

2000-luvun alussa konservointitöitä on jatkettu useissa kohdissa siviilikaupungin raunioiden lounaisosassa, ja Mithran temppeli symphorus mithraeum ^[39]sekä hotellin tai majatalon kylpyläsiipi on rekonstruoitu.^[37]

[muokkaa] Aquincumin museo

Aquincumin museon pysyvän näyttelyn rakennus

Pysyvä näyttely

Aquincumin museon lapidarium

Aquincumin museo sijaitsee entisen siviilikaupungin alueella, ja se koostuu ulkoilmamuseosta ja erillisestä näyttelyrakennuksesta. Museo on yleisölle avoinna huhtikuusta lokakuuhun, mutta sen lähellä on myös ympäri vuoden auki oleva näyttelyrakennus. Museossa käy vuosittain yli 35 000 vierailijaa, joista suurin osa on koululaisia ja opiskelijoita. Kesän sesonkiaikaan siellä käy myös paljon ulkomaisia turisteja. Pysyvän näyttelyn lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyä, erilaisia tapahtumia ja koulutustilaisuuksia.^[40] Hallinnollisesti Aquincumin museo on osa Budapestin historian museota (BTM), jonka päänäyttelytila on Budan kuninkaanlinnassa.^[41]

[muokkaa] Historiaa

Aquincumista löydettyjä esineitä pantiin ensimmäisen kerran näytteille vuonna 1867, kun niitä oli esillä Unkarin paviljongissa Pariisin maailmannäyttelyssä. Vuonna 1876 pidettiin 8. kansainvälinen antropologinen ja arkeologinen kongressi, ja sen jäsenet kävivät tutustumassa Aquincumin raunioihin. Rauniot suojeltiin 1878.^[37]

Vuonna 1889 alkoi ilmestyä vuosikirja “Budapest régiségei” (Budapestin muinaisjäänteet), ja ensimmäinen näyttely avattiin Kremplin myllyssä. Toukokuun 10. päivänä vuonna 1894 Aquincumin museo ja sen näyttelyhalli avattiin yleisölle. Kahta vuotta myöhemmin 1896 rakennukseen lisättiin kaksi siipeä unkarilaisten maahantulon 1000-vuotisjuhlien kunniaksi ja koska aikaisempi tila oli selvästi liian pieni. Näyttelytilan koko on säilynyt siitä lähtien samana. Lapidarium perustettiin 1902, ja sitä laajennettiin vuosina 1904 ja 1928. Contra Aquicumiin perustettiin maanalainen museo 1936.^[37]

Kuzsinszky kuoli 1938, ja Lajos Nagysta tuli Aquincumin museon johtaja. Sitä ennen hän oli ollut mukana perustamassa Budapestin arkeologista instituuttia 1936. Museota suunniteltiin laajennettavaksi, mutta sota esti työn toteuttamisen. Vuonna 1945 museoalue vaurioitui kaasutehtaan pommituksissa. 40 % museorakennuksesta kärsi vaurioita, ja viisi pommia putosi suoraan raunioihin. Tuohon aikaan löydöksistä osa oli näytteillä Károlyin palatsissa, ja niistä viidesosaa tuhoutui sodan aikana. Károlyin palatsissa avattiin kuitenkin ensimmäinen näyttely sodan jälkeen vuonna 1947, ja seuraavana vuonna avattiin Aquincumin museon pysyvä näyttely.^[37]

Vuonna 2000 avattiin Aquincumin museon laajennus, jonka jälkeen näyttelyhallia on voitu pitää auki myös talvisin. 2000-luvulla museun julkisivua on entisöity ja raunioalueen informaatiojärjestelmä on uusittu, sinne on myös pystytetty kaksi "chronoscopes"http://fi.wikipedia.org/jotain aikajanoja ehkäpä/. Museo on myös saanut lisätiloja sekä entisestä kaasu- että sähkötehtaasta.^[37]

The newest permanent exhibition of at the Aquincum museum is now open to the public in the recently re-built and restored 'electrical transformer house', a protected monument building in its own right, constructed in Neo-Classical style and situated at the edge of the archeological park. ^[42]

[muokkaa] Museon kokoelmat

lapidarium http://www.aquincum.hu/gyujtemenyek/kotarangol.htm

seinämaalaukset http://www.aquincum.hu/gyujtemenyek/falfestmenyangol.htm

kolikot http://www.aquincum.hu/gyujtemenyek/eremtarangol.htm

luuesineet http://www.aquincum.hu/gyujtemenyek/csontokangol.htm

[muokkaa] Kirjasto

http://www.aquincum.hu/konyvtarkiad/konyvtarkiadangol.htm

[muokkaa] Muut museot

Aquincumin museon lisäksi roomalaisajan raunioita ja niistä löydettyjä esineitä on nähtävillä kahdessa pienemmässä museoissa. Linnoituksen sotilaskylpylä Thermae Maiores on näyttelykohteista vanhin, sillä se avattiin yleisölle jo kohta löytämisensä jälkeen 1700-luvun lopussa^[17]. Sotilaskylpylän museo avattiin sodan jälkeen uudelleen 1964, ja 1984 sitä laajennettiin lisää. Herkuleksen huvila avattiin yleisölle vuonna 1967. Kummatkin museot suljettiin vuonna 1987 ylläpito-ongelmien vuoksi, mutta Herkuleksen huvila avattiin uudelleen 1994 ja sotilaskylpylä 1999.^[37] Kuten varsinainen Aquincumin museo, nekin ovat nykyään hallinnollisesti osa Budapestin historian musota.^[43]

Myös Contra Aquincumissa ja sotilaskaupungissa on ollut omat museonsa, mutta nekin suljettiin vuonna 1987, eikä niitä sen jälkeen ole avattu yleisölle.^[37]

[muokkaa] Lähteet

• Gerő, András & Poór, Janos (toim.): Budapest. A History from Its Beginnings to 1998. Atlantic Studies on Society in Change No. 86. New York: Columbia University Press, 1997. ISBN 978-0-88033-359-7.
• Kaupunkikirjat: Budapest. Suomentanut Ilkka Rekiaro. WSOY, 2002. ISBN 951-0-26306-0.
• Kontler, László: Millennium in Central Europe. A History of Hungary. Budapest: Atlantisz, 1999. ISBN 963 9165 37 9.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Aquincum Planet Waressa