TyökalutMuilla kielillä
|
Jens Lehmann
Jens Gerhard Lehmann (s. 10. marraskuuta 1969 Essen, Nordrhein-Westfalen, Saksa) on saksalainen jalkapallomaalivahti, joka pelaa Bundesliiga-seura VfB Stuttgart:ssä.
[muokkaa] Ura seurajoukkueessa[muokkaa] AlkuLehmann aloitti ammattilaisuransa vuonna 1989 Bundesliiga-seura FC Schalke 04:ssä. Hän pelasi siellä lähes kymmenen vuoden ajan aina vuoten 1998 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi italialaiseen huippuseuraan AC Milaniin. FC Schalke 04:ssä hänen suurimmaksi saavtutuksekseen jäi UEFA-cupin voitto vuodelta 1997, jossa hän ratkaisi voiton torjumalla Internazionalen Ivan Zamoranon rangaistuslaukauksen rangaistuslaukauskilpailussa. Vuonna 1998 Lehmann etsi menestystä ulkomailta ja teki sopimuksen Italialaisen AC Milanin kanssa. [muokkaa] Paluu SaksaanUra AC Milanissa ei kuitenkaan saanut tuulta alleen ja hän putosi pelaavasta kokoonpanosta vain viiden ottelun jälkeen. Viittä kuukautta myöhemmin hän palasi kotimaahansa, tällä kertaa Borussia Dortmundin riveihin. Saksassa tuli jälleen menestystä ja kaudella 2001–2002 hän voitti Saksan mestaruuden Borussia Dortmundissa. [muokkaa] ArsenalVuonna 2003 Lehmann yritti uudestaan valloittaa ulkomaita ja tällä kertaa hän onnistui. Hän siirtyi englantilaiseen Arsenaliin, joka on yksi Englannin menestyneimmistä seuroista. Ensimmäisellä kaudellaan hän pelasi jokaisessa Arsenalin ottelussa ja seura voitti Valioliiga-mestaruuden häviämättä yhtään ottelua. Tämän jälkeen Lehmannilla oli pieniä ongelmia, lähinnä aggressiivisuutensa ja huonojen hermojensa takia. Kaudella 2004–2005 hän oli menettää ykkösmaalivahdin paikkansa, mutta pelasti sen pelaamalla loistavasti FA Cupin finaalissa ja torjuen Manchester Unitedin Paul Scholesin laukauksen rangaistuspotkukilpailussa. Seuraavalla kaudella Lehmann nousi ehdottomaksi ykkösmaalivahdiksi pelaamalla yhden elämänsä parhaista kausista. Arsenal eteni Mestareiden liigan loppuotteluun, jossa tosin Lehmann sai punaisen kortin aivan ottelun alussa. Hän kuitenkin pelasi seitsemän nollapeliä Mestareiden liigan lohko- ja pudotuspeleissä ja torjui Villarrealin tähtihyökkääjä Juan Román Riquelmen rangaistuslaukauksen ottelun 89. minuutilla. Lehmannista tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Mestareiden liigan loppuottelusta ulosajettu pelaaja. Ottelun tuomari Terje Hauge kertoi ottelun jälkeen hätäilleensä tilanteessa, jossa Lehmann sai punaisen kortin ja FC Barcelonan maali hylättiin. Tuomari olisi voinut hyväksyä Barcelonan maalin ja antaa Lehmannille keltaisen kortin. [muokkaa] Lähtö ArsenalistaVuonna 2007 toinen Arsenal-vahti Manuel Almunia nousi Lehmannin yli ykkösvahdiksi. Kauden aikana hänen kakkosvahdin paikka horjui, sillä joukkueessa pelasi myös Lukasz Fabianski. Toukokuussa 2008 Lehmann ilmoitti jättävänsä seuran kauden jälkeen. Kesäkuun alkupuolella hän teki yksivuotisen sopimuksen Bundesliigassa pelaavan VfB Stuttgartin kanssa. [muokkaa] Takaisin kotimaahanMonien Valioliigan Arsenalissa koettujen vuosien jälkeen Lehmann siirtyi loppu-urakseen Bundesliigan VfB Stuttgartin riveihin. [muokkaa] Ura maajoukkueessaLehmann pelasi ensimmäisen maaottelunsa vuonna 1998 Omania vastaan. Lehmannilla on ollut vaikea työ syrjäyttää Saksa-ikoni Oliver Kahn maajoukkueessa ja tästä syystä hän onkin usein ollut joukkueensa kakkosmaalivahtina. Jopa pienenä yllätyksenä pidettiin, että Saksan valmentaja Jürgen Klinsmann valitsi Lehmannin Saksan ykkösmaalivahdiksi vuoden 2006 MM-kotikisoihin. [muokkaa] Aiheesta muualla1 Kahn | 2 Hinkel | 3 Friedrich | 4 Wörns | 5 Nowotny | 6 Baumann | 7 Schweinsteiger | 8 Hamann | 9 Bobic | 10 Kurányi | 11 Klose | 12 Lehmann | 13 Ballack | 14 Brdaric | 15 Kehl | 16 Jeremies | 17 Ziege | 18 Ernst | 19 Schneider | 20 Podolski | 21 Lahm | 22 Frings | 23 Hildebrand | Valmentaja Völler 1 Lehmann | 2 Jansen | 3 Friedrich | 4 Huth | 5 Kehl | 6 Nowotny | 7 Schweinsteiger | 8 Frings | 9 Hanke | 10 Neuville | 11 Klose | 12 Kahn | 13 Ballack | 14 Asamoah | 15 Hitzlsperger | 16 Lahm | 17 Mertesacker | 18 Borowski | 19 Schneider | 20 Podolski | 21 Metzelder | 22 Odonkor | 23 Hildebrand | Valmentaja Klinsmann 1 Lehmann | 2 Jansen | 3 Friedrich | 4 Fritz | 5 Westermann | 6 Rolfes | 7 Schweinsteiger | 8 Frings | 9 Gómez | 10 Neuville | 11 Klose | 12 Enke | 13 Ballack | 14 Trochowski | 15 Hitzlsperger | 16 Lahm | 17 Mertesacker | 18 Borowski | 19 Odonkor | 20 Podolski | 21 Metzelder | 22 Kurányi | 23 Adler | Valmentaja Löw |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||