Hifi

Hifi (myös Hi-Fi) on lyhenne, joka tulee englanninkielisistä sanoista high fidelity, ”korkea todenmukaisuus”, mikä tarkoittaa äänen tallennuksen ja toiston valiolaatua.^[1] Hifi-laitteiden tarkoitus on toistaa tallennettu materiaali muokkaamattomana, alkuperäisen kaltaisena, oli sitten kyse kuvasta tai – kuten yleisemmin hifistä puhuttaessa – äänestä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Luonnollinen äänentoisto

CD-soittimissa, vahvistimissa ja myös laadukkaissa levysoittimissa päästään ihmiskorvan toleranssin kannalta tarpeeksi tarkkaan taajuusvasteeseen sekä vähäiseen särön määrään. Tosin edellä mainituissa elektronisissa laitteissa syntyy myös erilaisia dynaamisia säröjä joista mainittavin on Tapio Köykän aikananaan keksimä TIM särö josta professori Matti Otala teki aikanaan 1970 luvulla myös yliopistotasoista tukimusta. Todennäköisesti suurin vaikutus äänenlaatuun käytännössä on kuitenkin kaiuttimilla: niiden taajuusvasteella, dynamiikalla, särökomponenteilla ja vaihekoherenssilla.

Telefunken hifi-laitteisto 1960-luvulta

Huoneakustiikan vaikutus toistoon on myös erittäin olennainen ja mitattavissa oleva suure. Monissa tapauksissa sen vaikutus on suurempi kuin kaiuttimien. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hyvä kaiutin soisi paremmin myös huonossa tilassa kuin huono. Monet kaiutinsuunnittelijat pyrkivät ottamaan huomioon tai minimoimaan akustiikan vaikutuksen.

Hifi jakautuu nykyään 2-kanavaiseen hifiin ja monikanavaiseen äänentoistoon, jota myös kotiteatteriksi kutsutaan. Jälkimmäisessä laitteistoon on liitetty äänen lisäksi myös kuvaa tuottavia laitteita.

[muokkaa] Laitteisto

Lukuun ottamatta aivan edullisimpia yhdistelmälaitteita, on hifilaitteistossa tavallisesti seuraavat laitteet:

[muokkaa] Äänilähde

Nykyisin äänilähteenä on tavallisimmin CD-soitin, jossa on sisäänrakennettu D/A-muunnin, mutta se on vähitellen korvattu joko DVD-soittimella tai muulla mediasoittimella, jonka perässä saattaa vielä olla erillinen ulkoinen D/A-muunnin. Mediasoittimella tarkoitetaan pakattuja äänitiedostoja tietokoneelta soittavaa laitetta. Vanhempi harrastajapolvi luottaa edelleen LP-soittimeen ja tämä onkin lisännyt LP-levyjen keräilyharrastusta hifiharrastajien piireissä. Äänilähteenä voi toimia myös verkkokovalevyasema josta D/A muuntimen kautta saadaan ulos CD- tasoinen musiikkisignaali. Lisäksi äänilähteenä voi olla ULA- viritin (englanniksi FM - tuner). Ei pidä myöskään unohtaa kela- tai kasettinauhuria, joista molemmat oikein toteutettuna ovat hifi tasoisia äänilähteitä.

[muokkaa] Esivahvistin

Esivahvistin (etuvahvistin) on laite, joka vahvistaa äänilähteeltä tulevan äänisignaalin sopivaksi päätevahvistimelle ja äänenvoimakkuussäätimen lisäksi siinä on valintakytkin käytettävälle äänilähteelle. Esivahvistimia on olemassa aktiivisia ja passiivisia, joista varsinkin jälkimmäinen on suosittua tehdä itse rakennussarjasta. Esivahvistin voidaan jättää pois laitteistosta, jos äänilähteessä on äänenvoimakkuussäätö tai jos päätevahvistimen tilalla on integroitu vahvistin, joka sisältää esivahvistimen ja päätevahvistimen samoissa kuorissa. Integroitu vahvistin on siis tavallisin vahvistintyyppi. Esivahvistin voi sisältää transistoreita tai putkia ja kummallakin on vankat kannattajakuntansa.

[muokkaa] Päätevahvistin

Päätevahvistimen tunnistaa siitä että siinä ei ole ollenkaan äänenvoimakuuden tai äänilähteen valintakytkimiä etulevyssä ja puolijohteilla toteutetun päätevahvistimen ulkonäköä hallitsevat valtavat jäähdytyslevyt, joita tarvitaan huonon hyötysuhteen takia, estämään päätetransistorien tuhoutuminen liiallisen lämmöntuoton takia. Yleensä ainoa katkaisin on virtanappi. Päätevahvistimen etuina ovat yleensä helpompi laajennettavuus kuin integroiduilla vahvistimilla. Tehon loppuessa pääte voidaan vaihtaa tehokkaampaan ja kalliimpaan malliin helposti ja esivahvistin jää ennalleen. Päätevahvistin voi olla toteutettu transistoreilla tai putkilla. Nykyään ovat yleistyneet nyös täysin digitaalitekniikkaa hyödyntävät päätevahvistimet (englanniksi T-amp). Hyvän hyötysuhteen ansiosta näissä ei tarvita suurikokoisia jäähdytyslevyjä ja sen johdosta ne voidaan rakentaa erittäin pienikokoisiksi. Monien hifiharrastajien mielestä parhaiden T-amp toteutusten äänenlaatu lähestyy parhaiden putkivahvistinten äänenlaatua.

[muokkaa] Kaiuttimet

Jos yksielementtisiä koaksiaali tai laajakaistakaiuttimia ei lasketa, niin yleisin ja yksinkertaisin kaiutintyyppi on 2-tie jalustakaiutin. Se on helppo tehdä hyvin soivaksi ja oikea etäisyys seinästä saadaan 60-70 cm korkealla kaiutinjalustalla, kun kaiutin sijoitetaan vähintään n. 50 cm seinästä. On olemassa myös elekrostaattisia kaiuttimia joissa värähtelevän, ääntä tuottavan pinnan muodostaa ohut sähköä johtava muovikalvo, joka värähtelee siihen syötetyn musiikkisignaalin tahdissa. Elektrostaattinen kaiutin on kuitenkin rakenteeltaan monimutkaisempi ja siten kalliimpi valmistaa, tässä kaiutintyypissä on myös ongelmia saavuttaa hifikäyttöön riittävän hyvä bassotoisto.