Elinkelpoinen planeetta

Maa on varmasti elinkelpoinen planeetta. Sen pinnan lämpötila on elämälle sopiva, ja siinä on riittävä määrä vettä.
Maa on varmasti elinkelpoinen planeetta. Sen pinnan lämpötila on elämälle sopiva, ja siinä on riittävä määrä vettä.

Elinkelpoinen planeetta on planeetta, jolla voi esiintyä elämää. Ihmiselle soveltuvaa Maata muistuttavaa planettaa on viisaampi kutsua asuinkelpoiseksi planeetaksi. Varmasti tiedetään, että Maa on elinkelpoinen planeetta. Monesti elinkelpoinen planeetta käsitetään planeetaksi, jonka pinnalla on elämälle sopivia aineita. Meidän tuntemamme elämä vaatii vaikkapa hiiltä, vetyä, happea, typpeä, rikkiä ja fosforia. Vety ja happi muodostavat vettä. Näin elinkelpoinen planeetta määritelläänkin monesti planeetaksi, jonka pinnalla voi esiintyä pitkiä aikoja nestemäistä vettä. Elämää tiedetään Maassa olevan hyvinkin erilaisissa oloissa, normaalin elämän sieltämän lämpötila-alueen ulkopuolella muun muassa kuumissa lähteissä ja syvällä maassa kiven sisässä bakteereina. Joidenkin tutkijoiden meilestä elämää voisi olla ehkä Jupiterin Europa-kuun meressä. On myös tehty arvailuja Titanin Maan elämästä poikkeavasta elämästä ja elämästä Jupiterin ja Venuksen pilvissä.

Muihin yhdisteisiin kuin hiiliyhdisteisiin ja veteen perustuva vaihtoehtoinen biokemia saattaisi mahdollistaa elämän monentyyppisillä taivaankapapleilla, mutta vaihtoehtoisella biokemialla eläviä eliöitä ei ole havaittu.

Kaikki elinkelpoiset planeetat eivät silloin olisi suoraan ihmisen asutettavissa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Asuinkelpoinen planeetta

Pääartikkeli: Asuinkelpoinen planeetta
Pääartikkeli: Elinkelpoinen vyöhyke

Varmasti elinkelpoisena pidetään Maata muistuttavaa planeettaa, joka on suunnilleen samalla etäisyydellä keskustähdestään kuin Maa, sekä karkeasti ottaen Maan massainen. Niinpä Maan keskilämpötila on 14,4 °C ja ilmanpaine 1013 hPa, kaasukehäsäs paljon typpeä ja happea.

Silloin ilmanpaine ja lämpötila ovat planneetalla suunnillaan Maan ilmanpaineen ja lämpötilan lukemissa. Planeetan keskilämpötilan on oltava silloin suunnilleen 0 - 30 °C ja ilmanpaineen yli 500 mbar, mikä vastaa 5-6 km korkeutta vuoristossa. Auinkalpisen planeetan ehdoton alaraja olisi silloin noin 0,4 Maan massaa. Planeetan läpimitta olisi silloin ehkä yli 0,73 Maan läpimittaa eli 9300 km. Hengityskelpoinen ilma sisältää hiilidioksidia alle 10 mbar osapaineen verran, typpeä yli 300 mbar ja happea 130-300 mbar. Yläraja ilmanpaineelle on arviolta 5000 hpa, typelle 3200 hPa ja hapelle 1600. Niinpä Maata muistuttavan planeetan massan yläraja saattasi olla 2,35 maan massan tienoilla.

Michael Hartin vuonna 1979 julkaiseman hyvin pessimistisen tutkimuksen mukaan Maata muistuttava planeetta voisi olla elinkalpoinen suunnilleen etäisyydellä 0,95-1,01 AU. Kauempana Auringosta Maa saattaisi jäätyä lumipalloksi. Alle 0,95 AU:n päässä Auringosta Maan ilmakehään haihtuis kasvihuonekaasuiksi vesihöyryä, joka käynnistäis Maan kuumenemisen karkaavan kasvihuone-ilmiön takia. ensin vesi höyrystysi ilmakehään ja haihtuis avaruuteen, kun tropopaussin lämpötilainversio olisi heikentynyt tai poissa ja päästäisi vesihöyryn avaruuteen. Sitä enenne yhteytämine häviäisi. Tämän jälkeen tulivuoret sylikisvät hiilidioksidia ilmakehään, ja maa kuumensis Vanuksen kaltaiseksi pätsiksi[1].

Esimerkiksi Venus on liian lähellä Aurinkoa ja planeetalla on todettu suuri kasvihuoneilmiö, joka aiheuttaa uunimaisen kuumuuden. Marsissa lämpötila on yleensä liian alhainen elämälle ja planeetan painovoima on pieni, minkä vuoksi paksu kaasukehä karkaisi sieltä pois.

Planeetalla on oltava huomattavia määriä happea ja vettä sekä mieluiten melko vakaa, kiinteä kuori. Lisäksi planeetalla on oltava magneettikenttä ja laattatektoniikka, joka kierrättää hiilidioksidia sitomalla sitä kiveen.

[muokkaa] Elinkelpoinen planeetta

Elinkelpoinen Maata läheisesti muistuttava planeetta vaatii keskustähden, joka pysyy vakaana vähintään 2,7 miljardia vuotta. Jos aurinko olisi hyvin epävakaa ja sen kirkkaus vaihtelisi, Maa vuoroin paistuisi ja vuoroin pakastuisi. Planeetan pitäisi sijaita ekosfäärissä 0,95 -- 1,01 AU:n päässä aurinkoa muistuttavasta tähdestä. Päivän pituuden olisi oltava yli 96 tuntia, ettei lämpötila putoaisi liikaa yön aikana. Planeetan pinnan keskilämpötilan olisi oltava veden jäätymispisteen ja 30 asteen välillä. Ilmanpaineen olisi oltava 0,35 -- 2,6 atm, painovoima päästää heliumin pakoon, mutta pitää typen. Pinnalla on oltava sekä jää- että vesialueita.

[muokkaa] Asutuskelpoinen planeetta

Jos planeetta asutetaan tai sinne tuodaan bakteereita muualta, sen ominaisuuksien ei tarvitse olla täsmälleen Maan ominaisuuksia vastaavia kuten planeetoilla, joilla elämä kehittyy Maan tapaan. Asutuskelpoinen planeetta on terrestrinen planeetta, jonka massa on yli 0,4 Maan massaa ja ilmanpaine alle 0,05 –- 8 atm. Planeetan pintalämpötilan olisi oltava yli -45°C. Planeetan etäisyys Auringon tyyppisestä keskustähdestä saattaisi olla vapaamielisesti katsoen 0,65 –- 1,35 AU. Tällaisen planeetan saattaisi jokin muualta tullut sivilisaatio helpostikin asuttaa.

[muokkaa] Planeetta, joka voidaan maankaltaistaa

Pääartikkeli: Terraformointi

Tieteiskirjailijat ja jotkut tutkijatkin ovat esitelleet ajatuksen, että teknologian ja tieteen kehittyessä voitaisiin esimerkiksi naapuriplaneettoja Marsia ja Venusta koettaa maantaa. Alussa riittäisi, että Marsille luotaisi ohut kaasukehä jossa nestemäinen vesi virtaisi, ja kasvit kasvaisivat. Seuraavaksi pyrittäisiin vaikkapa naamarin avulla hengitetävään kaasukehään. Tutkijat eivät vieläkään ole täysin varmoja, että vaikkap Mars voidaan maankalatsiataa, ja kiistellään myös siitä miten eettistä on tuhota aurinkokunnan alkuperäinen luonto.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Viitteet

  1. Ward, Planeetta maan elämä ja kuolema

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla


system wymiany linków wymiana linkami wymiana linkami tanie kredyty gotówkowe kreatyna Plaza 3 star hotel Los Angeles krynica noclegi Sejm Tyk