Bertie Ahern

Patrick Bartholomew Ahern, (iiriksi Pádraig Parthalán Ó hEachthairn), s. 12. joulukuuta 1951 Drumcondrassa Dublinin kreivikunnassa, on irlantilainen poliitikko. Hän oli Irlannin tasavallan taoiseach eli hallituksen johtaja vuodesta 1997 vuoteen 2008 Ahern on lisäksi ollut Fianna Fáil -puolueen johtaja vuodesta 1994.

Ennen taoiseachiksi tuloaan Ahern oli jäsenenä myös muutamassa muussa hallituksessa. Tultuaan Dáil Éireanniin (Irlannin parlamentti) 1977 hänestä tuli 1987 työministeri Charles Haugheyn hallituksessa. Tässä työssä hän oli aina vuoteen 1991, jolloin hänestä tuli valtiovarainministeri Albert Reynoldsin hallituksessa. Vuonna 1994 Ahern jäi Fianna Fáilin jäsenenä pois John Brutonin johtamasta Fine Gaelin, Labourin ja Democratic Leftin koalitiohallitukesta. Marras- ja joulukuussa 1994 Ahern ehti olla jonkin aikaa tánaistena (varapääministeri) Reynoldsin hallituksessa.

2. huhtikuuta 2008 Ahern ilmoitti eroavansa toukokuussa taoiseachin virastaan ja puolueen johdosta.[1] Syynä on kohu Ahernin 1990-luvulla saamien suurten rahasummien suhteen, ja hänen ympärillään velloneet korruptioepäilyt, jotka Ahern on kiistänyt. Ahernin seuraajaksi on valittu Brian Cowen.[2] Ahern erosi virallisesti tiistaina 6. toukokuuta 2008 [3].

Taoiseachina Ahern on ollut erittäin suosittu. Hän on taoiseachina ollut aktiivisesti mukana mm. Pohjois-Irlannin rauhanprosessissa ja on allekirjoittanut Pitkänperjantain sopimuksen.

Kirjailija Cecelia Ahern on Bertie Ahernin tytär

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bertie Ahern.
Irlannin tasavallan vaakuna Edeltäjä:
John Bruton
Irlannin tasavallan taoiseach
1997-2008
Seuraaja:
-

[muokkaa] Lähteet

  1. http://news.bbc.co.uk/1/hi/northern_ireland/7326343.stm
  2. Yle, uutiset luettu 12.4.2008
  3. Ilta-Sanomat luettu 6. toukokuuta 2008
Tämä poliitikkoa käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

system wymiany linków system wymiany linków SEO Tools system wymiany linków
kreatyna
kreatyna
www.activebody.pl
Gry Online
Gry Online
www.pozycjonarka.in…
Plaza 3 star hotel Los Angeles

www.triptake.com
krynica noclegi
krynica noclegi,ośrodek, wypoczynk…
gornik.com.pl
Kredyty odnawialne
Kredyty odnawialne
www.eskarbiec.pl