Aspartaami

Aspartaamin rakennekaava

Aspartaami (C₁₄H₁₈N₂O₅) on keinotekoinen makeutusaine, rakenteeltaan dipeptidi, ja se muistuttaa maultaan sakkaroosia, mutta on sitä noin 100–200 kertaa makeampaa^[1]. Aspartaamin moolimassa on 294,303 g/mol ja CAS-numero 22839-47-0. Elintarvikepakkauksissa käytettävä aspartaamin E-koodi on E951.

Aspartaamia käytetään yleisesti sokerittomissa makeissa tuotteissa, kuten sokerittomissa limonadeissa ja makeisissa. Aivan kaikissa sokerittomissa makeisissa aspartaamia ei kuitenkaan ole. Makeutusaineilla makeutetut tuotteet saattavat sisältää aspartaamin lisäksi muita makeutusaineita, jotka peittävät toistensa sivumakuja.

Aspartaami on ollut pitkään arvostelun kohteena, koska sillä epäillään olevan haitallisia terveysvaikutuksia, ja siksi se on menettänyt suosiotaan sukraloosille.^[2]

[muokkaa] Löytäminen

G. D. Searle & Co:lla työskennellyt James Schlatter huomasi aspartaamin makeuden vuonna 1965. Kehittäessään haavanhoitoainetta Schlatter kaatoi vahingossa aspartaamia sormilleen. Schlatter arveli, että aine on vaaratonta ja jatkoi työtään pesemättä käsiään. Myöhemmin hän kostutti sormeaan nostaakseen papereita pinosta ja huomasi silloin aineen makeuden.^[3]

Tämän jälkeen yhtiössä kokeiltiin satoja muokattuja versioita aspartaamista, mutta mikään niistä ei ollut ominaisuuksiltaan alkuperäisen veroinen. Aineen havaittiin olevan taloudellista valmistaa, hyvänmakuista ja sen toksisuus oli erittäin pieni. Yhtiö haki ja sai aineelle patentin. Patentti umpeutui vuonna 1992, joten nykyään aspartaamia ja sen valmistustekniikkaa saavat käyttää muutkin valmistajat.^[3]

[muokkaa] Hyväksymisprosessi

Searle haki Yhdysvaltojen elintarvike ja lääkevirasto FDA:lta hyväksyntää aspartaamin käyttämiseksi makeutusaineena. Searlen omien tutkimusten mukaan se oli turvallista.

FDA tutki asiaa, ja vuonna 1976 FDA:n tutkimusryhmän raportti havaitsi Searlen tutkimusten olleen muun muassa huolimattomasti suoritettuja ja epätarkasti analysoituja.^[4]

Raportin johdosta FDA pyysi oikeusministeriötä kutsumaan suuren valamiehistön koolle tutkimaan, oliko Searlea aihetta syyttää tutkimustulosten väärentämisestä ja olennaisten tulosten salaamisesta. Suurta valamiehistöä ei kuitenkaan koskaan kutsuttu koolle, ja asiaa hoitanut pohjois-Illinois'n valtionsyyttäjä Samuel Skinner palkattiin Searlen lakiasioita hoitaneeseen Sidley & Austin -asianajotoimistoon. Myös hänen seuraajansa, William F. Conlon, palkattiin samaan asianajotoimistoon.^[4]

Seuraavina vuosina aspartaamin hyväksynnästä kiisteltiin FDA:n sisällä. FDA:n silloinen pääjohtaja kokosi kolmejäsenisen paneelin pohtimaan aspartaamin hyväksymistä. Paneeli päätyi vaatimaan lisätutkimuksia eikä hyväksynyt aspartaamia.^[4]

Searle rahoitti akateemisen ryhmän suorittaman katsauksen omiin tutkimuksiinsa. Katsaus totesi tutkimusten osoittavan aspartaamin turvalliseksi. Vuonna 1981 Ronald Reaganin nimittämä FDA:n uusi pääjohtaja Arthur Hull Hayes yhtyi näkemykseen, ja FDA hyväksyi aspartaamin käytön makeuttajana.^[4]

Kuten useimpia muitakin ruuassa käytettäviä synteettisiä kemikaaleja, myös aspartaamia on tutkittu jatkuvasti hyväksynnän jälkeenkin ja sen käytöstä ja terveysvaikutuksista on kiistelty. Useimmat huolet kuitenkin jäivät taakse FDA:n ja Kansanterveysvirasto CDC:n tutkittua useita aspartaamiin liittyviä valituksia ja tultua siihen tulokseen, että aineen käyttö on turvallista. Tähän johtopäätökseen liittyi vuonna 1985 Yhdysvaltojen suurin lääkäriliitto American Medical Association (AMA). Aspartaami on sen jälkeen hyväksytty elintarvikekäyttöön yli 93 maassa.^[3]

Euroopan unionin alueella aspartaamia on saanut käyttää vuodesta 1994.^[5]

[muokkaa] Aspartaamin terveysvaikutukset

Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Eviran yksiselitteinen kanta on, että aspartaamin käyttö on turvallista eikä siitä aiheudu haittavaikutuksia muille kuin fenyyliketonuriaa sairastaville.^[6] Myös Euroopan unionin vastaava viranomainen EFSA ja Yhdysvaltain FDA pitävät ainetta turvallisena.

Aspartaamia on tutkittu runsaasti, mutta tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Osassa tutkimuksista on havaittu aspartaamin aiheuttavan terveyshaittoja, kun taas osassa tutkimuksista on päädytty siihen, ettei niitä ole.^[4]

Katsausartikkelissa vuodelta 2007 tarkasteltiin aspartaamin ja syövän yhteydestä julkaistuja tutkimuksia, eikä aspartaamin karsinogeenisuudesta löytynyt todisteita. Myöskään epidemiologisissa tutkimuksissa ei ole havaittu aspartaamin yhteyttä mihinkään syöpään. Vaikka suuri kerta-annos aspartaamia saattaa vaikuttaa joihinkin biokemiallisiin parametreihin, esimerkiksi aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksiin, nykyisen tiedon valossa ravinnosta saatavalla aspartaamilla ei ole vaikutusta hermoston toimintaan.^[7] European Journal of Clinical Nutritionissa vuonna 2008 julkaistu artikkeli aspartaamin ja sen hajoamistuotteiden aineenvaihduntateistä toteaa, että aspartaamin käyttö suurilla annoksilla saattaa liittyä joidenkin psykiatristen sairauksien syntyyn, ja suosittelee asian selvittämiseksi perinpohjaisia jatkotutkimuksia.^[8]

[muokkaa] Kriittisiä näkökulmia

Tutkimuksessaan Survey of Aspartame studies: correlation of outcome and funding sources lääketieteen tohtori Ralph G. Waltonin selvitti 1980–1985 suoritettujen aspartaamin terveysvaikutuksia koskevien tutkimusten rahoitusta. 166 tutkimuksesta 74 oli kokonaan tai osittain makeutusaineyhtiöiden rahoittamia, 92 oli itsenäisesti rahoitettuja. Kaikki yritysten rahoittamat tutkimukset päätyivät siihen tulokseen, että aspartaami on turvallista. Itsenäisesti rahoitettujen tutkimusten tulos oli toinen. Niistä 92 prosentin mukaan, aspartaamilla on haitallisia terveysvaikutuksia.^[4]

[muokkaa] Ramazzini-tutkimukset

Vuonna 2005 italialainen Ramazzini-instituutin tutkijaryhmä havaitsi aspartaamin ja eri syöpäsairauksien yhteyden rotilla.^[9] Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA on julkaissut vuonna 2006 aspartaamia koskevan karsinogeenisuusarvionsa, jossa Ramazzini-instituutin tutkimustuloksia arvioitiin. EFSA päätyi arviossaan lopputulokseen, jonka mukaan ei ole perusteita aspartaamin turvallisuuden laajempaan uudelleen arviontiin eikä ADI-suositusten muuttamiseen. Ramazzini-instituutti toisti tutkimuksensa 2007 ja sai jälleen tulokseksi, että aspartaami lisää rottien syöpiä annoksilla, jotka ovat lähellä ADI-arvoa.^[10]

Britannian hallituksen neuvoa antava komitea on arvostellut Ramazzinin tutkimusta.^[11] Tutkimusta on arvosteltu muun muassa siitä, että rottien annettiin elää tavallista pidempään, jolloin on epävarmaa, mihin ne kuolivat, sekä siitä, että 9 000 syöpänäytteestä vain 70 annettiin ulkopuolisten tutkijoiden tarkasteltaviksi.^[4] Ramazzini-instituutti tyrmää kritiikin. Heidän mukaansa moni muukin karsinogeeni olisi jäänyt löytymättä, jos kokeissa rotat olisi tapettu viikolla 110, kuten aiemmissa aspartaamikokeissa on tehty. Ramazzinin kokeissa aspartaamin syöpävaikutus tulee rotissa esiin selvästi elämän viimeisellä kolmanneksella.^[12]

Vuonna 2006 Yhdysvaltain syöpäinsituutti teki tutkimuksen, jossa tutkittiin 340 045 miestä ja 226 945 naista iältään 50-69, ja päätyi johtopäätöksen, ettei aspartaamin käytöllä ja syöpien välillä ole yhteyttä.^[13] Ramazzini-instituutin mukaan tutkimuksen kattama 10-15 vuoden aspartaamialtistus on liian lyhyt, jotta aspartaamin mahdollinen syöpäriski voitaisiin todentaa tai poissulkea.^[14]

[muokkaa] Metabolia

Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Aspartaami valmistetaan synteesillä asparagiinihappo + fenyylialaniini. Se hajoaa elimistössä aminohapoiksi ja metanoliksi, metanoli taas hapettuu edelleen formaldehydiksi ja muurahaishapoksi. Formaldehydi on myrkyllistä ja pienetkin annokset ovat vaarallisia. Aspartaamin metanolista syntyvän formaldehydin on eläinkokeissa osoitettu kertyvän rotan kudoksiin ja dna:han.^[15] Formaldehydin dna:n kanssa muodostamat sidokset ovat vahvoja, ja solun on vaikea niitä poistaa. Niiden on myös osoitettu kertyvän progressiivisesti.^[15] Ramazzini-säätiön tutkimus on todennut formaldehydin aiheuttavan syöpää.^{selvennä?[16]} Ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka suuri annos metanolia on pitkällä aikavälillä myrkyllistä. Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto EPA on kuitenkin asettanut suosituksensa suurimmasta sallitusta suun kautta nautitusta metanolista arvoon 0.5mg/kg/vrk/elinikä.^[17] Aspartaamista noin 10 prosenttia muuttuu elimistössä metanoliksi.^[18] Aspartaamista voi siis saada moninkertaisesti metanolia EPA:n suositukseen verrattuna, vaikka käyttäisi vähemmän kuin ADI:n verran. Henkilön keskimääräisen metanolitason veressä on mitattu olevan noin 0.6-1.0mg/l.^lähde? Aspartaamin nauttiminen pieninäkin annoksina nostaa veren metanolitasoa huomattavasti. Jo annosten 6-8,7mg/kg on havaittu nostavan veren metanolitason hetkellisesti 2-3-kertaiselle tasolle keskimääräiseen tasoon verrattuna.^[19]

[muokkaa] Asparagiinihappo

Tavallinen ravinto sisältää asparagiinihappoa proteiineihin sitoutuneena. Noin 40 prosenttia aspartaamista hajoaa aspagariinihapoksi. Koska aspartaami imeytyy hyvin nopeasti toisin kuin aspagariinihappoa sisältävät proteiinit normaalista ravinnosta, tiedetään että aspartaami voi aiheuttaa korkeita piikkejä veren asparagiinihappopitoisuuksissa.^[20][21] Näitä piikkejä ei aiheudu syötäessä normaalia ravintoa.^lähde?

Asparagiinihappo on ns. eksitotoksiini.^[22]

Korkeiden eksitotoksiinipitoisuuksien on sadoissa tutkimuksissa osoitettu aiheuttavan vaurioita niille aivojen osille, joita ei ole suojattu veri-aivo esteellä, ja useiden kroonisten sairauksien on osoitettu aiheutuvan tästä neurotoksiivisuudesta.^[23]

Kädelliset ovat alttiita eksitotoksiinien aiheuttamille vaurioille^[24]. Ihmisille kertyy näitä toksiineja vereen enemmän nautittaessa niitä suun kautta.^lähde? Näiden tulosten perusteella ihminen on 5–6 kertaa herkempi eksitotoksiinien vaikutuksille kuin jyrsijät.^[25]

Annoksella 250mg/kg aspartaamia usean kuukauden ajan käytettynä on eläinkokeissa saatu rottien muistia heikennetyksi siten, että ne selviävät opetetusta labyrintistä hitaammin kuin kontrollirotat.^[26]

[muokkaa] Fenyylialaniini

Koska aspartaamin fenyylialaniini imeytyy hyvin nopeasti, toisin kuin ruoan fenyylialaniinia sisältävät proteiinit, tiedetään, että aspartaami voi aiheuttaa korkean piikin veren fenyylialaniinipitoisuudessa.^[20][27]

Aspartaamin käyttäjien kokemusten perusteella, välittäjäainepitoisuuksien mittauksilla koe-eläinten aivoissa ja tutkimuksilla aspartaamin kyvystä aiheuttaa kohtauksia eläimille jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että aspartaami voi sotkea aivojen välittäjäainepitoisuuksia.^[28][29][30] He arvioivat, että jopa tavallisesta aspartaamin käytöstä seuraava kohtalainen veren fenyylialaniinipitoisuuden nousu voi aiheuttaa ongelmia pitkällä aikavälillä. He ovat erityisesti huolissaan siitä, että kehittyvällä sikiöllä fenyylialaniinipitoisuudet voivat nousta neurotoksiselle tasolle.^[31][32]

[muokkaa] Diketopiperatsiini (DKP)

Aspartyylifenyylialaniinidiketopiperatsiini (engl. Aspartylphenylalanine diketopiperazine) syntyy tuotteissa, kun aspartaami vähitellen hajoaa. Tutkimuksissa on saatu selville, että puolessa vuodessa sen jälkeen, kun aspartaami lisätään juomaan, 25 prosenttia aspartaamista on muuttunut DKP:ksi. Tutkijat ovat huolissaan siitä, että DKP voisi mahalaukussa käydä läpi nitrosaatioprosessin, jolloin syntyy aivokasvaimia aiheuttavaa kemikaalia.^[33][34]

[muokkaa] Viitteet

Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: mallineet puuttuu, lähde ei ole "Pubmed" vaan tutkimukseen pitää viitata oikein

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Verkkosivut

• Elintarvikeviraston aspartaamisivu
• PubChem
• Ramazzini-instituutin internetsivut
• Dorway.com, aspartaamin vastustajien sivusto
• Aspartaamiin kielteisesti suhtautuvan Holisticmed.com -sivuston aspartaamisivut

[muokkaa] Elokuvat

• Sweet Misery: A Poisoned World
• Sweet Remedy: The World Reacts to an Adulterated Food Supply