TyökalutMuilla kielillä |
Anders BardalAnders Bardal (s. 28. elokuuta 1982 Steinkjer, Norja) on norjalainen mäkihyppääjä. Bardal voitti Continental Cupin kokonaiskilpailun kausina 2004–2005 ja 2005–2006. Sapporon MM-kisoissa 2007 hän voitti hopeaa suurmäen joukkuekilpailussa Norjan joukkueessa. Vuonna 2000 hän voitti joukkuemäen hopeaa nuorten MM-kisoissa Strbske Plesossa. Mäkihypyn maailmancupissa Bardal on voittanut yhden kilpailun Zakopanessa tammikuussa 2008. Hän johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, jonka tulokset jäivät virallisiksi toisen kierroksen peruunnuttua. Hän on sijoittunut lisäksi toiseksi Bischofshofenin jälkimmäisessä mäkiviikon osakilpailussa tammikuussa 2008. Hän johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta hävisi kilpailun voittaneelle Janne Ahoselle lopulta kahdeksan pistettä. Hän oli toinen myös Kuopion kilpailussa maaliskuussa 2008. Lisäksi Bardal on sijoittunut kolmanneksi suurmäen kilpailuissa Holmenkollenilla maaliskuussa 2007 sekä Sapporossa ja Willingenissä helmikuussa 2008. Kauden 2007–2008 maailmancupin kokonaiskilpailussa hän sijoittui viidenneksi. Oberstdorfin Lentomäen MM-kilpailuissa 2008 Bardal saavutti joukkuekilpailussa pronssia. Henkilökohtaisessa kisassa hän sijoittui 18:nneksi. Bardal asuu Trondheimissä. Hän edustaa seuratasolla Steinkjer Skiklubbia. [muokkaa] Lähde
|