- DarkWiki

Afganistan itsenäistyi emiraattina vuonna 1746 Ahmad Shad Durranin johdolla, kun persialaishallitsija Nadir Shah oli murhattu. Durranin valtakunta ulottui Mashadista lännessä Kashmiriin ja Delhiin idässä ja Amu Darya -joelta Arabianmerelle.

1800-luvulla sodittiin kaksi afgaanisotaa kun Iso-Britannia yritti valloittaa Afganistanin estääkseen Venäjää saamasta sitä. Ensimmäisessä sodassa 1838–1842 britit valtasivat maan Persian pyrittyä alueelle Venäjän kannustamana ja asettivat valtaistuimelle Shuja Shah Durranin. Afgaanit ajoivat miehittäjät maasta ja Kabulin 4000 miehen varuskunnasta vain yksi pääsi pakoon Jalalabadiin. Tämän jälkeen toinen brittiläinen retkikunta kävi vapauttamassa vangit Kabulista.

Toinen afgaanisota käytiin 1878–1880 kun emiiri Sher Ali kieltäytyi hyväksymästä Ison-Britannian lähetystöä Kabulissa. Kenraali Sir Frederick Roberts valloitti Kabulin ja Kandaharin 1880 ja valtaistuimelle asetettiin emiiri Abdur Rahman Khan (1880–1901). Afganistan joutui luovuttamaan määräysvallan ulkopolitiikasta Isolle-Britannialle, mutta säilytti itsenäisyytensä sisäisissä asioissaan.

Vuoden 1893 sopimus määräsi Afganistanin ja Brittiläisen Intian (nyk. Pakistan) rajaksi Sir Mortimer Durandin mukaan nimetyn ns. Durandin linjan.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Afganistan pysyi puolueettomana, huolimatta saksalaisten kapinakiihotuksesta Brittiläisen Intian raja-alueilla. Abdur Rahmanin poika ja seuraaja Habibullah murhattiin 1919, mahdollisesti brittejä vastustavien perheenjäsenten toimesta. Kolmas poika Amanullah (1919–1929) aloitti kolmannen afgaanisodan Intiaa vastaan ja sotaan väsyneet britit tunnustivat Afganistanin itsenäisyyden Rawalpindin sopimuksella 19. elokuuta 1919. Amanullah katkaisi maansa eristyksen ja teki matkan Euroopassa ja Turkissa 1927. Hän ihastui Atatürkin uudistuksiin ja otti itsekin käyttöön osan niistä. Hunnun kielto ja naisten koulutus herätti kuitenkin vastustusta heimoissa ja marraskuussa 1928 puhkesi sisällissota. Amanullah joutui luopumaan valtaistuimesta tammikuussa 1929 kun tadžikki Habibullah Kalakani (kutsumanimeltään "Bacha-i-Saqao", "vedenkantajan poika") valloitti pääkaupungin.

Amanullahin serkku Nadir Khan voitti ja teloitti Habibullahin lokakuussa 1929, julistaen itsensä kuninkaaksi pastuheimojen tuella nimellä Nadir Shah. Hänet kuitenkin salamurhattiin neljä vuotta myöhemmin. Nadir Khanin 19-vuotias poika Mohammad Zahir Shah nousi valtaistuimelle ja hallitsi 1933–1973, jolloin maassa koettiin pitkä vakauden aika.

Mohammed Zahir Shah aloitti rohkeita uudistuksia, jotka jäivät kuitenkin puolitiehen. Hän sääti 1964 perustuslain ja perusti kaksikamarisen parlamentin, johon kuningas nimitti kolmanneksen edustajista, kolmannes valittiin maakuntien neuvostoista ja kolmanneksen valitsi kansa. Zahir Shahin demokratiakokeilu synnytti puoluejärjestelmän, jossa olivat edustettuna sekä äärioikeisto että vasemmisto. Vasemmistoon kuului Afganistanin kansandemokraattinen puolue (HDKA), jolla oli läheiset suhteet Neuvostoliittoon. Se jakautui kuitenkin 1967 Nur Muhammad Taraki ja Hafizullah Aminin johtamaan Khalq-siipeen, jota tuki armeija sekä Parcham-ryhmään, jotka johti Babrak Karmal.

Zahirin pääministerinä oli vuosina 1953–1963 hänen serkkunsa Mohammed Daoud Khan. Daoud haki sotilas- ja talousapua sekä Yhdysvalloista että Neuvostoliitosta ja teki uudistusmielisiä sosiaalisia uudistuksia. Mohammed Daoud Khan syöksi serkkunsa kuningas Mohammed Zahir Shahin vallasta armeijan tuella vuonna 1973 vuosina 1971–1972 maata koetelleen kuivuuden jälkeen.

27. huhtikuuta 1978 HDKA kaappasi vallan Moskovan tuella. Pääsihteeri Nur Muhammad Tarakista tuli maan vallankumousneuvoston presidentti ja pääministeri. Kahdeksantoista ensimmäisen vallassaolokuukaudensa aikana HDKA aloitti marxistisen uudistusohjelman, joka kohtasi välittömästi vastarintaa perinteisiin luottavilta heimoilta. Erityistä vastarintaa kohtasi maauudistus ja avioliittotapoihin puuttuminen. Kesällä 1978 Nuristanin alueella itä-Afganistanissa alkoi kapina, joka levisi pian koko maahan. Joulukuussa 1978 Afganistanin kommunistihallitus solmi Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Neuvostoliitto alkoi lähettää sotilasapua maan sisällissotaa käyvälle hallitukselle.

Syyskuussa 1979 kommunistipuolueen maolais-suuntautunut entinen pääministeri Hafizullah Amin, kaappasi vallan Tarakilta ja aloitti vastustajiensa puhdistukset. Suhteet kuitenkin kiristyivät Neuvostoliittoon Hafizullah Aminin kieltäydyttyä suurvallan neuvoista. 24. joulukuuta 1979 Neuvostoliiton laskuvarjojoukot saapuivat Kabuliin ja 26. päivä Hafizullah Amin surmattiin presidentinpalatsin valtauksessa. Neuvostoliitto toi maahan Tšekkoslovakiassa maanpaossa olleen Parcham-ryhmittymän Babrak Karmalin, josta tehtiin pääministeri.

Maahan virtasi pohjoisesta noin 120 000 miestä Neuvostoliiton joukkoja, jotka eivät kuitenkaan saaneet maasta hallintaansa kuin viidenneksen. Afganistanin sodassa Neuvostoliiton joukkoja ja sen valtaan nostamaa uutta Afganistanin hallitusta vastassa olivat mujahideen-sissit joita Kiina, Pakistan, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat tukivat.

1980-luvulla Afganistanin sota sekä vei Neuvostoliiton resursseja että heikensi sen suhteita kaikkiin länsimaihin ja islamilaisiin maihin. Vuonna 1988 solmittiin Geneven sopimukset Pakistanin, Afganistanin, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä, joissa sovittiin etteivät suurvallat puuttuisi maiden sisäisiin asioihin ja luvattiin pakolaisten paluu maahan ilman pelkoa rangaistuksista. Neuvostoliiton joukkojen vetäytymisen sovittiin tapahtuvan 15. helmikuuta 1989 mennessä.

Mujahideen-ryhmittymät eivät olleet osallisena sopimuksessa ja kieltäytyivät sen ehdoista. Sisällissota jatkui Neuvostoliiton vetäytymisen jälkeen ja Afganistanin sen hetkinen Najibullahin hallitus romahti viimein vuonna 1992^[1] uzbekkikenraali Abdul Rashid Dostumin loikkaukseen. Mujahideenit valtasivat Kabulin, jota seurasi uusi taistelu eri ryhmittymien välillä. Kabulia hallitsemaan perustettiin huhtikuussa 1992 islamilainen jihad-neuvosto. Toukokuussa itsensä presidentiksi valitutti kuitenkin professori Burhanuddin Rabbani. Elokuussa 1992 presidentin ja Gulbuddin Hekmatyarin Hezb-i-Islamin kannattajien välillä puhkesi raskaita taisteluja. Taistelut jatkuivat hajanaisina tammikuuhun 1994 asti, jolloin kenraali Abdul Rashid Dostumin puolenvaihto aiheutti raskaita taisteluja Kabulissa ja maan pohjoisosassa. Tadžikkien Rabbani ja Ahmad Shah Massoud Jamiat-liike piti hallissaan Kabulin.

Vuonna 1994 alkoi voimistua Taliban-liike, joka sai kyseisenä vuonna vallattua Kandaharin paikalliselta sotapäälliköltä. Talibanin voima kasvoi ja se sai syyskuussa 1996 haltuunsa Kabulin ja vuoden 1998 lopulla hallitsi 90 % maasta. Talibanin islamintulkinta perustui paštuheimojen traditioon ja se sai kuuluisuutta naisten kaltoinkohtelulla. Lisäksi Taliban vainosi vähemmistökansallisuuksia kuten šiialaisia hazaroita ja tuhosi vuonna 2001 lähellä Bamiyania sijaitsevat kuuluisat Buddha-patsaat vääräuskoisina.

Afganistan tarjosi myös turvapaikan Osama bin Ladenille ja hänen al-Qaida-ryhmittymälleen, joka oli tehnyt useita iskuja Yhdysvaltoja vastaan eri puolilla maailmaa. Yhdysvallat ampuikin risteilyohjuksia al-Qaidan leiriin elokuussa 1998. Yhdysvallat nimitti Osama bin Ladenin pääsyylliseksi syyskuun 11. 2001 iskuista New Yorkiin. Talibanien mullahien kokous kieltäytyi 19. syyskuuta luovuttamasta häntä. 7. lokakuuta 2001 Yhdysvallat ja Britannia aloittivat hyökkäyksen Afganistaniin (Operation Enduring Freedom). Marraskuuhun mennessä Talibania vastustava Pohjoisen liittouma oli poistanut Talibanin vallasta. Viimeisenä Taliban-joukot poistuivat Kandaharista 7. joulukuuta.

Talibania vastustavat afganistanilaisryhmät tapasivat joulukuussa 2001 Bonnissa ja solmivat sopimuksen maan vakauttamisesta. Sen hyväksyneen YK:n päätöslauselman (1383/2001) perusteella perustettiin ISAF-joukko. 22. joulukuuta 2001 Hamid Karzai nimitettiin väliaikaishallinnon (Afghan Interim Authority) puhemieheksi. Väliaikaishallinto siirsi vallan puolen vuoden kuluttua siirtymäajan hallitukselle (Transitional Authority/Transitional Islamic State of Afghanistan; TISA) Loya Jirga hyväksyi uuden perustuslain 4. tammikuuta 2004.

9. lokakuuta 2004 järjestettiin presidentinvaalit ja Hamid Karzai julistettiin voittajaksi 3. marraskuuta ja hän aloitti viisivuotiskautensa 7. joulukuuta 2004. Syyskuussa 2005 valittiin 249 edustajaa kansalliskokouksen alahuoneeseen.

Lyödyksi luultu Taliban keräsi voimia ja aktivoitui uudelleen keväällä 2006. Kesällä 2006 ISAF:in vastuualue laajennettiin koko maahan ja se siirrettiin NATO-johtoon ja siihen liitettiin myös Yhdysvaltain terrorismin vastaiset joukot.

[muokkaa] Politiikka

Kesäkuussa 2002 kutsuttiin kokoon Loya Jirga, perinteinen suuri neuvosto, joka koostui lähes 2000:sta eri etnisten ryhmien edustajasta. Neuvosto valitsi uuden väliaikaishallituksen ja sen johtoon presidentti Hamid Karzain. Entinen kuningas Zahir Shah palasi maahansa, mutta hänellä ei ollut virallista asemaa. Hänellä oli kuitenkin arvonimi Valtakunnan isä, joka ei ollut periytyvä.

[muokkaa] Uskonnonvapaus

[muokkaa] Maakunnat

[muokkaa] Maantiede

Afganistanilaisia naisia vuonna 2005. Taliban-hallinnon aikana naiset joutuivat käyttämään kuvankaltaista burkaa, mutta nykyisin sen käyttö on vapaaehtoista.

Afganistan on pääasiassa ylänköalueella sijaitseva sisämaavaltio, jossa vallitsee mannerilmasto. Sademäärät ovat vähäisiä, ja suurin osa maasta on aroa ja aavikkoa. Useat vuorijonot halkovat maata, korkein on Hinduku, jonka korkein huippu on Nowshak, 7 485 m.

[muokkaa] Talous

Sodat ovat raunioittaneet valmiiksi köyhän maan talouselämän. Maataloudessa tuotetaan viljalajeja (mm. vehnää) ja etenkin puuvillaa. Oopiumin viljely on yleistä. Karjanhoito on paimentolaisheimojen pääelinkeino. Mattoja tehdään vientiin. Runsaasti käyttämättömiä tai vajaakäytössä olevia luonnonvaroja, mm. maakaasua ja rautamalmia.^[3]

[muokkaa] Väestö

Afganistan on monikielinen ja -kulttuurinen maa. Afgaaneja eli pataaneja on 42 % väestöstä, seuraavaksi suurimmat väestöryhmät ovat tadžikit (27 %), hazarat (hetsarit) (9 %) sekä uzbekit (9 %). Pienempiä väestöryhmiä ovat aimakit, turkmeenit ja balokit.^[4]

Suurimpia kieliryhmiä ovat afganistanin persia (dari) 50 %, pašto (afgaani) 35 %, turkin sukuiset kielet (erityisesti uzbekki ja turkmeeni) 11 %, 30 pienempää kieltä (erityisesti balutši ja pashai) yhteensä 4 %, paljon kaksikielisyyttä.^[4]

Afganistanilaiset ovat valtaosin sunnimuslimeja, mutta maassa on myös merkittävä šiiavähemmistö. Erityisesti hazarat ovat pääasiassa šiiamuslimeja.

Yli viisitoistavuotiaista vain noin 29 % osaa lukea ja kirjoittaa, ja naisista noin 90 % on lukutaidottomia ja raskauteen ja synnytyksiin kuolee paikoitellen jopa 6 000 äitiä 100 000 kohden. [1]

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

[muokkaa] Aiheseen littyvää kirjallisuutta

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

↑ BBC Timeline (englanniksi)
↑ USA torjui Talibanin tarjouksen 7.10.2001. Turun Sanomat. Viitattu 15.7.2008.
↑ Background Note: Afghanistan 12/2007. U.S. Department of State, Under Secretary for Public Diplomacy and Public Affairs, Bureau of Public Affairs. (englanniksi)
↑ ^4,0 ^4,1 Afghanistan CIA World Factbook. CIA. Viitattu 28.9.2008. (englanniksi)