Työkalut |
Adam Małysz
Adam Małysz [ˈadam ˈmawɨʃ] (s. 3. joulukuuta 1977, Wisła, Puola) on puolalainen mäkihyppääjä. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista mäkihyppääjistä. Małysz aloitti uransa 1995, ja kahden kauden ajan hän kilpaili keskitasolla maailmancupissa. Vuosituhannen alussa hän nousi maailman huipulle voittamalla 2000–2001 Keski-Euroopan mäkiviikon, maailmancupin kokonaiskilpailun, K90-mäen maailmanmestaruuden sekä hopeaa K120-mäestä. 2002 Małysz uusi maailmancupin kokonaisvoittonsa ja otti Salt Lake Cityn olympialaisissa hopeaa suur- ja pronssia normaalimäestä. Vuotta myöhemmin Małysz voitti kolmannen maailmancupin kokonaiskilpailunsa sekä maailmanmestaruuskilpailuissa molemmat mäkihypyn yksilökilpailut Italian Val di Fiemmessä. Kaudella 2003–2004 alkoivat vaikeudet jotka romahduttivat Adamin maailmancupissa kauden päätteeksi lopulta sijalle 12. Myöskään lentomäen MM-kisoista ei tullut mainittavaa menestystä. Seuraavalla kaudella Adam hyppäsi tasaisen varmasti vaikkakin 2000-luvun alun menestys olikin enää kaukainen muisto. Lopulta puolalainen nousi maailmancupissa sijalle 4. Kaudella 2005–2006 Adam nappasi yhden maailmancupin osakilpailuvoiton loppukaudesta, mutta juuri muuta mainittavan arvoista kausi ei puolalaiselle tuottanut. Olympialaisten 7. ja 14. sija kuvastivat Małyszin kautta hyvin. Tuloksena yhdeksäs sija maailmancupissa. Seuraavalle kaudelle, 2006–2007, Puolan Hiihtoliitto palkkasi Puolan maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi Hannu Lepistön. Lepistö palautti Małyszin pitkästä aikaa mukaan maailmancupin kärkitaistoon ja juuri ennen Sapporon MM-kisoja hän voitti kolme maailmancupin osakilpailua. Myös MM-kisat sujuivat Małyszilta hyvin, lopputuloksena suurmäen neljäs sija ja normaalimäen maailmanmestaruus. 11. maaliskuuta, 2007 Małysz nousi kaikkien aikojen maailmancupin osakilpailujen voittotilastossa toiseksi ohi Janne Ahosen (tuolloin 32 voittoa), nousten tasoihin Jens Weissflogin kanssa (33 voittoa). Kaksi päivää myöhemmin, 13. maaliskuuta Małysz ohitti myös Weissflogin nousten yksinään voittotilaston kakkoseksi. Kauden 2007 kevätpuolella Adam nousi huippukuntoon voittaen loppukauden 12 viimeisestä kilpailusta yhdeksän. Kovakuntoinen puolalainen ohitti maailmancupin kokonaiskilpailussa lopulta norjalaisen Anders Jacobsenin ja voitti mäkihypyn maailmancupin urallaan neljättä kertaa. Adam juhli loppukaudesta myös Nordic Tournamentin neljästä kilpailusta kolme ja voitti samalla koko turnauksen.
[muokkaa] Muuta
[muokkaa] Saavutukset[muokkaa] Arvokisat
[muokkaa] Maailmancup-sijoitukset[muokkaa] Lähteet[muokkaa] Aiheesta muualla
Mäkihypyn normaalimäen maailmanmestarit
Mäkihypyn suurmäen maailmanmestarit
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||