|
|
1984
Tämä artikkeli käsittelee vuotta 1984. Vuonna 1984 on George Orwellin romaani.
[muokkaa] Tammikuu - maaliskuu
- 1. tammikuuta – Brunei itsenäistyi.
- 1. tammikuuta – Yhdysvaltalainen telealan yritys AT&T pilkottiin 22 yritykseksi.
- 2. tammikuuta – Kansanedustaja Ville Komsin joulukuussa aloittama nälkälakko laajeni, kun siihen liittyi kolme SKDL:n kansanedustajaa. Nälkälakkolaiset vaativat kehitysavun nostamista YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. He lopettivat protestinsa saatuaan pääministeri Kalevi Sorsalta lupauksen siitä, että Suomi nostaa kehitysavun kansainväliselle tasolle heti kun se on taloudellisesti mahdollista.
- 3. tammikuuta – Tasavallan presidentti Mauno Koivisto antoi 160 vuotta täyttävälle Åbo Underrättelser -lehdelle ns. sopulihaastattelun, jossa hän ilmaisi tyytymättömyytensä tiedotusvälineiden hänen lausuntojaan koskevaan uutisointiin. "Tästä lähtien pidän huolta, ettei kukaan selitä ajatuksenjuoksujani – en edes minä itse", presidentti sanoi.
- 5. tammikuuta – Richard Stallman alkoi kehittää GNU:ta.
- 21. tammikuuta – Norjan ulkoministeriön virkamies Arne Treholt pidätettiin Fornebun lentokentällä, kun hän oli lähdössä maasta mukanaan salaisia asiakirjoja. Treholtia syytettiin Norjan ja NATOn salaisten tietojen toimittamisesta Neuvostoliitolle 15 vuoden ajan.
- 22. tammikuuta – Apple lanseerasi Macintosh-tietokoneen Yhdysvalloissa.
- 6. helmikuuta – Tanskan kansankäräjät erotti veropetoksesta vankeuteen kesällä 1983 tuomitun oikeistolaisen Edistyspuolueen kansanedustajan Mogens Glistrupin. Erottamispäätös syntyi äänin 139-18.
- 13. helmikuuta – Konstantin Tšernenkosta tuli edesmenneen Juri Andropovin seuraaja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi.
- 14. helmikuuta – Helsingin hovioikeus hylkäsi kaikki ns. metrojutun hallintosyytteet. Hovioikeuden mielestä entisen kaupunginjohtajan Teuvo Auran, kaupunginhallituksen ja metrotoimikunnan jäsenten menettelyssä ei ollut mitään moitittavaa.
- 21. helmikuuta – Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julisti suomalaisen aseistakieltäytyjän Pertti Haaparannan mielipidevangiksi. Haaparanta oli pantu vankilaan kuusi viikkoa aiemmin, koska häntä ei ollut hyväksytty siviilipalvelukseen eikä hän ollut suostunut varusmiespalvelukseen puolustusvoimissa. Haaparanta oli ensimmäinen järjestön nimeämä suomalainen mielipidevanki.
- 1. maaliskuuta – Eduskunnan kansliatoimikunta velvoitti entiset kansanedustajat Lasse Lehtisen ja Veikko Rytkösen maksamaan takaisin vuoteen 1982 mennessä nostamansa kansanedustajan päivärahat. Korkein hallinto-oikeus oli todennut vuoden 1983 vaaleissa eduskunnasta pudonneiden Lehtisen ja Rytkösen kotipaikaksi Helsingin, joten he eivät olleet oikeutettuja päivärahaan.
- 5. maaliskuuta – Intian pääministeri Indira Gandhi määräsi hyökkäyksen sikhien kultaiseen temppeliin Amritsarissa.
- 6. maaliskuuta – Britannian kaivostyöläiset aloittivat vuoden mittaisen lakon.
- 8. maaliskuuta – Korkein oikeus kovensi toimittaja Matts Dumellin maanpetoksesta 27. tammikuuta 1983 saaman kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion ehdottomaksi.
- 8. maaliskuuta – Pääministeri Kalevi Sorsa matkusti viralliselle vierailulle Tunisiaan, jossa hän tapasi PLO:n johtajan Jasser Arafatin. Israel esitti Suomelle tapaamisen johdosta paheksuntansa.
- 13. maaliskuuta – Kansallis-Osake-Pankki teki Suomen siihen asti suurimman pankkikaupan hankkimalla 58 prosentin osuuden sveitsiläisestä Nordfinanz-Bankista Zürichistä.
- 22. maaliskuuta – Valtiovarainministeriö myönsi Kansallis-Osake-Pankille ja Yhdyspankille luvat sivukonttoreiden perustamiseksi Lontooseen.
[muokkaa] Huhtikuu - kesäkuu
[muokkaa] Heinäkuu - syyskuu
[muokkaa] Lokakuu - joulukuu
[muokkaa] Tuntematon päivämäärä
- 1. tammikuuta – José Paolo Guerrero, perulainen jalkapalloilija
- 5. tammikuuta – Akiharu Tsukiyama, Miku, vokalisti ("Antic Cafe")
- 20. tammikuuta – Bonnie McKee, yhdysvaltalainen laulaja
- 8. helmikuuta – Sean Bergenheim, suomalainen jääkiekkoilija
- 27. helmikuuta – Antti Tuisku, laulaja
- 3. maaliskuuta – Sofia Zida, suomalainen laulaja
- 9. maaliskuuta – Julia Mancuso, alppihiihtäjä
- 5. huhtikuuta – Marshall Allman, näyttelijä
- 10. huhtikuuta – Mandy Moore, laulaja, näyttelijä
- 22. huhtikuuta – Amelle Berrabah, Sugababesin jäsen
- 14. toukokuuta – Michael Rensing, saksalainen jalkapalloilija
- 31. toukokuuta – Anne Mattila, suomalainen laulaja
- 7. kesäkuuta – Ari Koivunen, suomalainen laulaja
- 21. elokuuta – Alizée, ranskalainen laulaja
- 27. elokuuta – Anne-Mari Kanniainen, harmonikansoittaja
- 15. syyskuuta – Walesin prinssi Harry
- 27. syyskuuta – Avril Lavigne, kanadalainen laulaja
- 28. syyskuuta – Melody Thornton, The Pussycat Dollsin jäsen
- 3. lokakuuta – Ashlee Simpson, yhdysvaltalainen laulaja
- 4. lokakuuta – Lena Katina, t.A.T.u.:n laulaja
- 18. lokakuuta – Lindsey Kildow, alppihiihtäjä
- 27. lokakuuta – Kelly Osbourne, yhdysvaltalainen televisionäyttelijä ja laulaja (Ozzy Osbournen tytär)
- 22. marraskuuta – Scarlett Johansson, näyttelijä
- 12. joulukuuta – Therese Borssen, alppihiihtäjä
- 13. joulukuuta – Hanna-Maria Seppälä, suomalainen uimari (maailmanmestari)
- 25. joulukuuta – Lisa ja Jessica Origliasso, australialainen pop-rock-duo
- 30. joulukuuta – LeBron James, koripalloilija
- 31. joulukuuta – Toni Junnila, suomalainen jalkapalloilija
- 7. tammikuuta – Alfred Kastler, Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1966 saanut ranskalainen fyysikko
- 15. tammikuuta – Jyrki Mikkonen, suomalainen kirjailija
- 20. tammikuuta – Johnny Weissmüller, yhdysvaltalainen uimari ja näyttelijä (Tarzan)
- 21. tammikuuta – Kari Nurmela, suomalainen oopperalaulaja
- 30. tammikuuta – Hilding Ekelund, suomalainen arkkitehti
- 30. tammikuuta – Isä Akaki, munkki (Suomen vanhin asukas, s. 1873)
- 9. helmikuuta – Juri Andropov, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri
- 20. helmikuuta – Mihail Šolohov, Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1965 saanut neuvostoliittolainen kirjailija
- 12. maaliskuuta – Yki Nummi, suomalainen muotoilija
- 21. maaliskuuta – Sir Michael Redgrave, näyttelijä
- 24. maaliskuuta – Aune Lindström, suomalainen taidehistorioitsija
- 26. maaliskuuta – Sekou Touré, Guinean presidentti
- 1. huhtikuuta – Marvin Gaye, yhdysvaltalainen soul- ja r&b-laulaja
- 8. huhtikuuta – Pjotr Kapitsa, Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1978 saanut neuvostoliittolainen fyysikko
- 9. huhtikuuta – Eino Katajavuori, suomalainen ksylofonitaiteilija
- 5. toukokuuta – K. M. Wallenius, suomalainen kirjailija, kenraaliluutnantti, Lapuan liikkeen johtaja
- 16. toukokuuta – Andy Kaufman, yhdysvaltalainen koomikko
- 16. toukokuuta – Irwin Shaw, yhdysvaltalainen kirjailija
- 18. toukokuuta – Henrik Tikkanen, suomalainen kirjailija
- 22. toukokuuta– Karl-August Fagerholm, suomalainen valtioneuvos
- 13. kesäkuuta – Juhani Järvinen, suomalainen pikaluistelija
- 26. kesäkuuta – Michel Foucault, ranskalainen filosofi
- 27. toukokuuta – Jaakko Haavio, suomalainen kirjailija
- 11. kesäkuuta – Olli Hämäläinen, suomalainen muusikko
- 17. heinäkuuta – Ursula Pohjolan-Pirhonen, suomalainen kirjailija
- 17. heinäkuuta – Helge Pohjolan-Pirhonen, suomalainen kirjailija ja historioitsija
- 20. kesäkuuta – Joseph Losey, englantilais-yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja
- 27. heinäkuuta – George Gallup, yhdysvaltalainen tilastotieteilijä ja mielipidetutkija
- 28. heinäkuuta – Ahti Sonninen, suomalainen säveltäjä
- 5. elokuuta – Richard Burton, walesilainen näyttelijä
- 8. syyskuuta – Gerda Ryti, presidentti Risto Rytin puoliso
- 13. syyskuuta – Konsta Jylhä, suomalainen mestaripelimanni ja kansanmusiikin säveltäjä (s. 1910)
- 29. syyskuuta – Lauri Viljanen, suomalainen kirjailija
- 19. lokakuuta – Risto Rautanen, suomalainen filosofi
- 20. lokakuuta – Paul Dirac, brittiläinen fyysikko
- 21. lokakuuta – François Truffaut, ranskalainen elokuvaohjaaja
- 22. lokakuuta – Annikki Kariniemi, suomalainen kirjailija
- 31. lokakuuta – Indira Gandhi, Intian pääministeri ja kongressipuolueen puheenjohtaja
- 20. marraskuuta – Kaarlo Marjanen, suomalainen lausuntataiteilija
- 20. marraskuuta – Timo Mustakallio, suomalainen oopperalaulaja
- 20. marraskuuta – Trygve Bratteli, Norjan pääministeri
- 28. marraskuuta – Vilho Siivola, suomalainen teatterimies
- 9. joulukuuta – Nicholas Dingley ("Razzle"), englantilainen muusikko ("Hanoi Rocks")
- 11. joulukuuta – Pentti Hämäläinen, suomalainen nyrkkeilijä
- 20. joulukuuta – Dmitri Ustinov, Neuvostoliiton puolustusministeri, marsalkka
- 28. joulukuuta – Sam Peckinpah, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja
[muokkaa] Nobelin palkinnot
- ↑ [1]
- ↑ Mitä-Missä-Milloin Kansalaisen vuosikirja 1985, Otava 1984, Helsinki, s. 89.
|